lauantai, 26 lokakuun

Toiminta on tarkoitus aloittaa maltilla siten, että ensi vuoden aikana leikattaisiin muutamia kymmeniä potilaita.

Lasten ja nuorten lihavuusleikkauksia aletaan ensi keväästä lähtien tehdä systemaattisesti osassa Suomen yliopistosairaaloita.

Kirurgian ja gastrokirurgian professori, ylilääkäri Paulina Salminen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta arvioi, että ensi vuoden aikana Turussa leikattaisiin mahdollisesti kymmenkunta lasta ja nuorta, koko maassa muutamia kymmeniä.

– On tärkeää huomata, että leikkauksen mahdollisuudesta ei puhuta ylipainoisten, vaan vaikeasti lihavien lasten ja nuorten kohdalla.

Kansallisen Käypä hoito-suosituksen mukaisesti lihavuuskirurgiaa voidaan harkita sellaisilla murrosiän loppuvaiheessa olevilla 13–18-vuotiailla nuorilla, joilla lihavuuden hoito ei ole ollut tuloksellista ja lihavuus heikentää merkittävästi nuoren elämänlaatua tai aiheuttaa liitännäissairauksia.

– He ovat tavallaan fyysisesti aikuisia ja arvioinnissa noudatetaan samoja periaatteita kuin aikuisilla.

Nuoren tulee myös ehdottomasti olla riittävän kypsä harkitsemaan leikkauksen mahdollisuutta itse.

Toiminnan takana on kansallinen moniammatillinen työryhmä, jota Salminen vetää. Oppia on haettu ulkomailta, muun muassa Ruotsista ja Yhdysvalloista.

Leikkauksella haetaan pitkäkestoista apua

Salminen painottaa, että leikkauksilla haetaan pitkäaikaisia, jopa 25–30 vuotta kestäviä pysyviä tuloksia, jotta terveyden riskitekijöitä saataisiin karsittua.

Leikkaus yksinään ei ratkaise mitään, vaan potilaan sitoutuminen syömistavan ja -rytmin muutokseen on kriittisen tärkeää.

– Riittävä psykologinen ja henkinen tuki on myös erityisen tärkeää lasten ja nuorten kohdalla.

Salminen kritisoi vaikean lihavuuden hoitoa Suomessa, mikä on hänen mukaansa retuperällä.

– Mikään krooninen yleinen sairaus ei jää yhtä vähälle huomiolle.

Salminen huomauttaa, että lihavuuskirurgiaan soveltuvista ja siitä hyötyvistä potilaista vain noin 1–2 prosenttia pääsee tällä hetkellä hoidon piiriin.

Hän haluaisi purkaa aiheeseen liittyvää häpeää.

– Potilaat itse usein syyllistävät itseään tarpeettomasti.

Jaa.
Exit mobile version