Yhtiö on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen tänään.
Perinteikäs lahtelaisleipomo hakee yrityssaneeraukseen. Sinuhe Oy on jättänyt hakemuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen tänään.
Yhtiö on ajautunut maksuvaikeuksiin kohonneiden kustannusten vuoksi. Sinuhe oy:n toimitusjohtaja Kari-Matti Valtari kertoo, että energiakustannusten kohoaminen on yksi syy.
– Meillä on kassa tyhjä. Taustalla on heijastumia koronasta ja Venäjän hyökkäyssodasta maakaasun hintaan. Emme ole palautuneet raaka-ainekulut kallistumisesta ja muista hinnankorotuksista, Valtari sanoo.
Leipomoyhtiöllä on pitkä historia, se on perustettu Lahteen 1930-luvulla ja on edelleen saman perheen omistuksessa. Leipomotoiminnan lisäksi yhtiöllä on kuusi kahvilaa Lahdessa sekä Kouvolassa. Lahden Mariankadulla sijaitseva kahvila on Valtarin mukaan maamme vanhimpia kahviloita, joka on ollut samojen omistajien hallussa koko toimintansa ajan.
Yhtiön tuotteita myydään ruokakaupoissa laajalla alueella Keski- ja Etelä-Suomessa sekä muun muassa Pohjois-Karjalassa.
Talousvaikeuksien juuret ovat yhtiön leipomotoiminnassa. Toimitusjohtaja Valtari sanoo, että tuoreiden leipomotuotteiden kanssa on hankala kilpailla suurempien leipomoiden kanssa, jotka käyttävät hävikin pienentämiseksi säilöntäaineita.
– Kun teemme tuoretta leipää, niin olemme sitten siltä puolelta kärsijöitä, Valtari huokaa
Sinuhe työllistää suoraan noin 70 henkilöä. Yhtiössä on parhaillaan käynnissä muutosneuvottelut lomautuksista. Valtari sanoo, että yrityssaneerauksen turvin perheyritys uskoo pääsevänsä parempaan taloustilanteeseen.
– Meillä on ollut markkinointi aika lailla nollassa, nyt yritämme lisätä sitä. Myös tuotekehittelyyn voidaan laittaa panoksia lisää. Toivomme saavamme jatkossa esimerkiksi pakasteita keskusliikkeisiin, Valtari listaa.