keskiviikko, 4 joulukuun

Puolueen jäsen ja valtuutettu Niko Viinamäki kertoo eronneensa puolueesta, puoluehallituksen jäsenyydestä ja paikallisyhdistyksen jäsenyydestä.

Porin kaupunginvaltuustossa Liike Nytin valtuustoryhmä on pienenemässä yhteen henkilöön.

Puolueen jäsen ja valtuutettu Niko Viinamäki kertoo eronneensa puolueesta, puoluehallituksen jäsenyydestä ja paikallisyhdistyksen jäsenyydestä viime viikon torstaina.

Hän kertoo jättävänsä myös Liike Nytin alue- ja kaupunginvaltuustoryhmät. Hän jatkaa molemmissa valtuustoissa jäsenenä.

Viinamäki kertoo hakeneensa Keskustan jäsenyyttä ja tiedottavansa asiasta lisää myöhemmin joulukuussa.

– Tulevaisuus ei rakennu vastakkainasettelulla ja ainaisella kinastelulla vaan yhteistyöllä ja ennen kaikkea uskosta tulevaisuuteen. Porilaiset ja Satakuntalaiset tarvitsevat turvallisen arjen, jonka keskiössä on inhimillisyys ja välittäminen, Viinamäki kirjoittaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa sote-palvelut ovat ennennäkemättömässä kriisissä, joten politiikan suunnan on muututtava. Viinamäki uskoo, että sosiaali- ja terveyspalvelujen romahtaminen kävisi inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi yhteiskunnalle.

Viinamäki kuului ennen Liike Nytiin siirtymistään Perussuomalaisiin.

Liike Nytin kaupunginvaltuustossa istuu jatkossa ainoastaan Christa Lahto, joka loikkasi puolueeseen myös Perussuomalaisista.

Juttua korjattu 3.12. klo 13.18: Korjattu tieto, että Viinamäki jättäisi alue- ja kaupunginvaltuuston. Hän jättää Liike Nytin ryhmät, mutta jatkaa valtuustoiden jäsenenä.

Jaa.
Exit mobile version