Vähänpä tiesi professori, kun liito-oravista 2000-luvun alussa puhui.
Tuolloin Helsingin yliopistossa opiskelleelle Laura Lundgrenille kerrottiin, että liito-oravat elävät vain hyvin vanhoissa ja laajoissa sekametsissä. Jos pesäpuuta etsii, on katsottava haapoihin.
Nyt Lundgren tietää paremmin. Kasvava Espoo on tullut tuoreiden tutkimusten perusteella johtopäätökseen, joka saattaa kuulostaa yllättävältä.
– Sanomamme on, että maankäytön suunnittelu ja liito-oravien suojelu on yhteensovitettavissa. Se ei ole mahdoton yhtälö, nykyisin Espoon ympäristöasiantuntijana työskentelevä Lundgren sanoo.
Lundgren on luvannut näyttää esimerkkejä, joihin tämä johtopäätös perustuu.
Pesäpuu löytyy parkkipaikan nurkasta
Ensimmäiseksi Lundgren neuvoo tien Laajalahteen, suometsän laidalla olevan rivitaloyhtiön parkkipaikalle.
Erikoista on sinjainnin lisäksi se, että vanha liito-oravahavainto on tehty männystä, jonka ei pitäisi olla lajin suosiossa.
Havainto on peräisin juuri päättyneestä EU:n liito-orava LIFE -hankkeesta. Sen turvin luontokartoittajat asensivat liito-oraville radiopantoja ja seurasivat niiden liikkeitä.
Yle tutustui tutkimukseen syksyllä 2019.
Mänty kelpaa jopa naaraan pesäkoloksi
Pannoituksen ansiosta Lundgren löytää tien myös toiselle harvinaislaatuiselle männylle. Nyt pesä on ehta puun sisälle kaivettu kolo.
Jos mänty kerran kelpaa liito-oravan pesäpuuksi, herää kysymys, miksi liito-oravien määrä Suomessa on vähentynyt. Onhan maassamme lukemattomia hehtaareja mäntyvaltaisia talousmetsiä.
Tälle kololle on ainakin kaksi selitystä.
Ensinnäkin puu on vaurioitunut. Se on mutkainen ja sen kuoressa on pitkiä halkeamia.
Talousmetsässä vikainen puu tulisi helposti kaadettua, jotta terveet puut kasvavat paremmin eivätkä tuholaiset leviä.
Sen sijaan tikan silmissä se on houkutteleva nakuttamisen kohde. Tikka on yksi laji, jota liito-orava tarvitsee, sillä tiettävästi liito-orava ei osaa tehdä edes risupesiä itse.
Toinen vastaus on ympäristön monipuolisuus. Männyn ympärillä on paljon muita eri-ikäisiä puulajeja. Pelkkiä mäntyjä tai kuusia kasvavasta talousmetsästä ei löydy suojaa eikä ruokaa lehtipuiden lehtiä ja norkkoja syövälle liito-oravalle.
Elinalueiden pienuus yllätti Espoossa
Seuraavaksi Lundgren neuvoo reitin espoolaisen päiväkodin pihaan. Opettaja näyttää meille puun, josta liito-oravan on nähty kurkkivan jopa päiväsaikaan.
– Olen nähnyt elämäni aikana vain yhden liito-oravan päiväsaikaan. Nämä lapset ja opettajat ovat olleet kyllä tosi onnekkaita, Lundgren sanoo.
Maasta katsottuna päiväkodin piha näyttää kaikkea muuta kuin metsältä, mutta latvoissa elävän liito-oravan silmin asia voi näyttää toiselta.
– Liito-oravahan näkee lehdet ja havun oksat, ja täällä on matalia rakennuksia puiden välissä. Eipä sille ole hirveästi väliä, että tämä maa on ihan kulunut, Lundgren sanoo.
Vaikka liito-oravien kaupunkielämästä on jo opittu paljon, juuri tällaiset havainnot pääsivät vielä yllättämään.
– Täällä Espoossa elinalueet ovat yllättävän pieniä. Ilmeisesti ne riittävät liito-oraville sen takia, että pienten elinalueiden välillä on toimivat kulkuyhteydet, Lundgren sanoo.
Kaupunki tuo liito-oravalle turvaa, koska petoja on vähemmän kuin metsässä. Pihan keskellä on yksinäinen puu, jonka kolossa liito-oravan tiedetään asuneen. Suuaukko on niin iso, ettei se suojaisi paikalle osuvalta kärpälta tai näädältä.
Puu kertoo myös kaupunkien ongelmista. Latvaa on pitänyt leikata, että se pysyisi turvallisena sen siimeksessä leikkiville lapsille. Ikuiseksi ratkaisuksi siitäkään ei ole.
Sama pätee päiväkodin nurkan ”metsään”. Kun nämä puut aikanaan kuolevat, lähettyville olisi pitänyt kasvaa jo uusi puiden sukupolvi, johon tikat olisivat ehtineet nakuttaa koloja.
Pienikin laadukas metsä voi riittää
Viimeiseksi Lundgren näyttää kaksi esimerkkiä kulkuyhteyksistä. Ilman niitä pienissä metsiköissä asuvat liito-oravat eivät pääse ruokailemaan, lisääntymään ja etsimään aikuistuessaan omaa paikkaansa.
Kaupungissa kulkuyhteydet ovat joskus hyvin kapeita. Pahimmillaan muutaman pihapuun kaataminen voi katkaista elintärkeän reitin.
Joskus liito-oravien ja ihmisten toiveet kulkureiteistä kirjaimellisesti risteävät. Liito-oravien – ja Espoon kaavoittajien – onneksi laji on nimensä mukaisesti hurja liitämään.
Päiväkodin vieressä jylisee Länsiväylä, jonka molemmin puolin on saatu havaintoja samasta liito-oravasta. Jalankulkijat ylittävät autotien Suvisiltaa pitkin, mutta Lundgren ei usko liito-oravan käyttäneen sitä.
Jos Länsiväylästä tulisi ylitsepääsemätön este liito-oraville, se tietäisi ongelmia myös eteläpuolisen Espoon kaavoittajille. Tien eteläpuolelle eristäytynyttä osapopulaatiota pitäisi suojella nykyistä tarkemmin.
Siksi kaupunki on istuttanut puita Länsiväylän molemmille puolille EU:n rahoilla.
Kehä I:llä on menty vielä pidemmälle. Kun tien parantaminen ja raide-jokerin rakentaminen pakottivat leventämään metsien välistä aukkoa, osa puista kaadettiin ja nostettiin pystyyn tukikehikoiden päälle irti maasta.
Nyt puut keloutuvat eivätkä lahoa ja liito-oravan pitäisi päästä alueen yli niiden avulla.
Lundgren uskoo kaupunkilaisten ja liito-oravien rinnakkaiselon onnistuvan jatkossakin. Edellytys on, että Espoo kartoittaa liito-oravien elinympäristöjä ja pitää ne laadukkaina ja toisiinsa yhdistyneinä.
– Liito-oravilla on toivoa Espoossa ja Espoon kaupunki voi vielä kasvaa, Lundgren sanoo.
