Väylä nähdään näyttämöllä ensimmäistä kertaa juuri, kun Lapin sodan alkamisesta on kulunut 80 vuotta. Esitys tuo nuoren tytön rooliin jo eläköityneen konkarinäyttelijän.
Nuori tyttö taivaltaa Lapin sodan jaloista kohti Ruotsia ja kuljettaa mukanaan kotinsa rakkaita lapinlehmiä. Pakomatka ei ole helppo ihmisille eikä eläimille – ei myöskään saapuminen vieraaseen maahan.
Tämän tytön tarinan kertoo kirjailija Rosa Liksom Väylä-romaanissaan. Väylä oli kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas ja valloitti paikan lukijoiden suosikkina vuoden 2021 Finlandiassa. Väylä myös nosti tietoisuuden lappilaisten kokemasta sotapakolaisuudesta uudelle tasolle.
Tytön pakomatka on nyt saanut myös teatterisovituksen. Väylän kantaesityksen ensi-ilta on tänään Kemin teatterissa. Romaanin on näyttämölle sovittanut ja ohjannut Tuomo Rämö.
Rämöllä on myös vahva kosketus aiheeseen, sillä hänen oma karjalaissukunsa on kokenut evakon.
Konkarinäyttelijän unelma toteutui
Näytelmän pääosassa nähdään Kemin kaupunginteatterista kaksi vuotta sitten eläköitynyt Sirpa Filppa, joka on tehnyt Kemissä 40-vuotisen näyttelijän uran. Filppa on kotoisin Tornionjokivarresta, Kolarin Sieppijärveltä. Myös hänen äitinsä pelastautui kahden lapsen kanssa Väylän turvalliselle puolelle.
Kemin teatteri halusi Väylän päärooliin Sirpa Filpan monestakin syystä. Yksi niistä on kolarilaislähtöisen Filpan kotikieli, tornionjokivartinen tapa puhua – ja ajatellakin. Ylitorniolaislähtöisen Rosa Liksomin tavoin Filppa on kasvanut meän kieleen ja Tornionjokivarren murteeseen.
Myös Filppa tunsi Väylän omakseen. Hän kertoo kirjan luettuaan toivoneensa, että Kemin teatteri nappaisi Väylästä kiinni. Hän ehti jo vähän harmitella jäämistään eläkkeelle ja menetettyä mahdollisuutta päästä mukaan teatteriesitykseen.
– Ihanaa, että minut pyydettiin ja minulla oli mahdollisuus tulla. On ollut kaikin puolin mahtavaa olla taas lavalla. Välillä on ollut vähän ikäväkin yleisöä.
14-vuotiaan nahkoihin sujahtaminen on käynyt 68-vuotiaalta näyttelijältä luontevasti.
Pakolaisuudesta kertova Väylä on monin tavoin valitettavan ajankohtainen.
Tasan 80 vuotta sitten Lapin sota oli juuri alkanut ja Lapista evakuoitiin yli 100 000 ihmistä ja lisäksi suuri määrä karjaa. Osa lappilaisista meni muualle Suomeen, osa Väylän eli Tornionjoen yli Ruotsiin.
Lapin sodan aiheuttama pakolaisuus on jäänyt vähälle huomiolle niin Suomessa kuin Ruotsissa.
– Tapahtumia ei ole haluttu muistella, koska vaikka niihin liittyy myönteisiäkin asioita, osa on ollut hyvin traagisia. Nyt kun Lapin sodasta tulee 80 vuotta, on aika muistella niitä, Liksom sanoo.
Myös dramaturgi-ohjaaja Tuomo Rämön mielestä Lapin sotaa ja lappilaisten pakolaisuutta on ennen Väylä-romaanin ilmestymistä käsitelty vain vähän.
– Kyllä pohjoisen pakolaisten tarinat ovat olleet melko lailla alaviitteitä. Ehkä Karjalan evakot veivät tarinoillaan ilmatilan niin tehokkaasti, että tämä on jäänyt varjoon.
Pakolaisten tarinat ovat ajankohtaisia tietysti myös muuten; koko ajan eri puolilla maailmaa on ihmisiä, jotka ovat vastaavanlaisessa tilanteessa kuin lappilaiset olivat vuosina 1944–1945.
– Samanlaisia tunteita ja kokemuksia eletään nytkin. Esimerkiksi pakolaisten kokema toimettomuus, tekemisen puute ja toisten armoilla oleminen aiheuttaa samanlaisia tunteita kuin aiemminkin, Rämö sanoo.
Hän on havainnut, että pakolaisuuteen liittyy myös häpeää. Esimerkiksi Suomessa monet oman maan sisällä liikkuneet sotaa paenneet haluavat puhua evakkoudesta ja näin erottautua pakolaisista.
Rosa Liksomin mielestä on hienoa, että Väylän kantaesitys on nimenomaan pohjoisessa, jossa tapahtumat on koettu.
– Se on erityisen merkityksellistä. Täällä on vielä ihmisiä, jotka ovat tuon ajan eläneet. Ja tietysti itsellenikin se on tärkeää, koska vietän nykyään paljon aikaa täällä, Ylitornion datšallani. Kotikulmilla ollaan, Liksom sanoo.
