Lohjan sairaalassa tehdään synnytysosaston sulkemisen jälkeen entistä enemmän kiireettömiä leikkauksia ja muita toimenpiteitä.
Vuosi sitten suljettu synnytysosasto Lohjan sairaalan toisessa kerroksessa on valjastettu uuteen käyttöön.
Entisessä sektiosalissa on käynnissä potilaan tähystystutkimus ja kolmea synnytyssalia remontoidaan parhaillaan samaan käyttöön endoskopiatoimenpidehuoneiksi.
– Remontin ansiosta toiminnot myös laajenevat, koska toimenpidehuoneita saadaan lisää. Näin pystymme tehostamaan potilaiden hoitoonpääsyä, HUS vatsakeskuksen ylihoitaja Tarja Vesanen toteaa.
Käytännössä synnytysosastolta vapautuneissa tiloissa tehdään esimerkiksi keuhkojen, mahalaukun ja paksusuolen tähystystoimenpiteitä.
Myös urologian paikallispuudutuksessa tehtävät toimenpiteet, kuten virtsarakon tähystykset sekä eturauhasen ultraäänitutkimukset ja näytteenotot onnistuvat nyt samassa kerroksessa.
Niin ikään välinehuollolle remontoidaan uusia, entistä suurempia tiloja osaston käyttötarkoituksen muuttuessa.
Vesanen kuvailee Lohjan sairaalaa nykyisellään HUSin monipuoliseksi elektiivisen eli kiireettömän leikkaushoidon keskukseksi.
– Erikoisaloilla voidaan HUS-alueella ohjata yhdestä ja samasta jonosta ihmisiä sinne, missä nopeimmin pääsee hoitoon. Kasvavien resurssien myötä tänne on mahdollista ohjata potilaita myös muilta hyvinvointialueilta kuin Länsi-Uudeltamaalta.
Nimenomaan tähystyskapasiteetin lisääminen on tärkeää nopeasti yleistyvien suolistosyöpien mahdollisimman varhaisen havaitsemisen ja hoitoonpääsyn kannalta.
Myös ortopediassa ja silmätaudeissa on HUS-alueella pitkät jonot, joiden purkamista Lohjan sairaalan kasvava kapasiteetti osaltaan helpottaa.
Lastentautien vastaanotto ja naistentautien poliklinikka jatkavat toimintaansa vanhoilla tutuilla paikoillaan niin ikään sairaalan toisessa kerroksessa.
Kansalaisaloitteessa on yli 12 000 allekirjoitusta
Toivo Lohjan sairaalan synnytysosaston uudesta avaamisesta elää, vaikka tilat on jo otettu muuhun käyttöön.
Tammisaaren maaseudulla asuva kahden lapsen äiti Ann-Sofie Lindholm ryhtyi keräämään allekirjoituksia asiaa ajavaan kansalaisaloitteeseen lokakuussa.
Lindholmin ensimmäinen, nyt 3-vuotias lapsi on syntynyt Lohjalla ja kolmikuinen kuopus Espoossa.
Molemmissa paikoissa synnytys sujui hyvin, mutta Lindholm näkee silti liudan epäkohtia nykytilanteessa.
– Henkilökunta oli molemmilla osastoilla ihan loistavaa, mutta huomasin, että Espoossa ruotsin kieli oli enemmän hakusessa kuin Lohjalla. Itse pärjään kyllä molemmilla kielillä, mutta kaikki eivät.
Lindholm nostaa kansalaisaloitteessaan esiin myös turvallisuuskysymyksen.
– Onhan se hassua, ettei viimeisillään raskaana oleva tiedä kuin vasta viime hetkellä, että mihin pääsee synnyttämään. Eikä tämä asia koske vain meitä täällä maalla asuvia, vaan Espoosta ja Helsingistäkin voi päätyä vaikka Lahteen synnyttämään, jos Uudellemaalle ei mahdu.
Lindholmin aloite on tähän mennessä kerännyt yli 12 000 allekirjoitusta. Sen pitäisi saavuttaa 50 000 allekirjoitusta, jotta asia etenisi lakimuutoksen muodossa eduskunnan puitavaksi.
Helsingin hallinto-oikeudessa on edelleen käsittelyssä Lohjan kaupungin laatima valitus synnytysosaston lakkauttamispäätöksestä.
Sen lisäksi lähialueen kunnat ovat vastikään laatineet Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle yhteisen valtuustoaloitteen, joka vaatii Raaseporin ja Lohjan sairaaloiden toimintaprofiilien uutta tarkastelua erikoissairaanhoidon näkökulmasta.
Sairaalalla on edelleen vahva asema HUSissa
Synnytysosaston sulkeminen herätti Länsi-Uudellamaalla laajaa huolta koko Lohjan sairaalan tulevaisuudesta.
Sairaalassa on toistaiseksi esimerkiksi ympärivuorokautinen päivystys, mutta leikkauksia ei yöaikaan enää tehdä.
– Meillä oli täällä hieno synnytysosasto ja sen lakkauttaminen oli herkkä asia sekä henkilökunnalle että perheille. Sairaalan tulevaisuudesta herännyt huoli oli myös täysin ymmärrettävä, HUS vatsakeskuksen ylihoitaja Tarja Vesanen kuvailee.
Vesanen itse pitää sairaalan asemaa yhä vahvana ja entisestään vahvistuvana HUSin palveluverkon osana.
– Lohjan sairaala jatkaa kehittymistään merkityksellisenä ja monipuolisena sairaalana palvellen koko HUS-alueen asukkaita, Vesanen summaa.
Lohjan sairaalan laajenevista toiminnoista kertoi aikaisemmin Länsi-Uusimaa.

