lauantai, 11 tammikuun

Poliisi on ottanut kiinni yli parikymmentä ihmistä, jotka ovat yrittäneet ryöstää evakkoon lähteneiden taloja Los Angelesissa.

Yhdysvalloissa Los Angelesissa viranomaiset yrittävät paitsi taistella liekkejä vastaan myös hillitä maastopaloja paenneiden ihmisten kotien ryöstelyä tuhoalueilla.

Yhdysvaltalaismedioiden, kuten Los Angeles Timesin mukaan poliisi on ottanut kiinni yli parikymmentä ihmistä, jotka olivat yrittäneet ryöstää evakkoon lähteneiden taloja Los Angelesissa.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa Los Angelesin piirikunnan sheriffi Roger Luna tuomitsi ryöstelyn käytöksenä, jota ei aiota suvaita.

Rikollista toimintaa hillitäkseen viranomaiset määräsivät myös ulkonaliikkumiskiellon yön ajaksi, iltakuudesta aamukuuteen paikallista aikaa. Lisäksi poliisipartiot kiertävät alueella, jonne on myös pystytetty tiesulkuja.

Tuhoalueilla sijaitsee paljon erittäin kalliita arvotaloja.

Los Angelesissa kolmatta päivää roihuavat maastopalot ovat laajimmat ja tuhoisimmat Kalifornian osavaltion historiassa, sanoo presidentti Joe Biden.

Bidenin mukaan palot ovat todiste siitä, että ilmastonmuutos on todellinen asia. Hän lupasi, että liittovaltio kattaa kaikki katastrofin aiheuttamat kulut ensimmäisen 180 päivän ajan.

Ainakin kymmenen ihmisen on vahvistettu kuolleen. Kuolonuhrien määrän uskotaan kasvavan.

Jaa.
Exit mobile version