Filmikameroiden suosion nousu on globaali ilmiö. Korona-aikana värifilmi ehti loppua maailmasta kokonaan, mutta nyt filmivalmistaja Kodakin tehdas pyörii taas yötä päivää.
Kardashianin sisarukset, näyttelijä Jason Momoa ja Beckhamin julkkispariskunnan vanhin lapsi Brooklyn Beckham – muun muassa näitä julkimoita on viime vuosina yhdistänyt eräs tietty asuste: filmikamera.
Aikana, jolloin lähes jokaisen taskussa kulkee hyvälaatuisia kuvia ottava puhelin, filmille kuvaaminen on tullut takaisin muotiin.
Globaali trendi näkyy paitsi supertähtien gaalavarustuksessa ja sosiaalisen median tileillä, myös tamperelaisessa Kameratori-yrityksessä. Vanhan teollisuusrakennuksen seitsemännessä kerroksessa tarkistetaan, huolletaan ja myydään keskivertoviikossa noin 500 kameraa, linssiä, lisätarviketta tai salamaa.
– Parhaina viikkoina laitteita liikkuu melkein tuhat, joten vuositasolla puhutaan jo useista kymmenistä tuhansista, laskee Kameratorin toimitusjohtaja Jussi Lehmus.
Diginatiivit naiset yllättivät
Kun Lehmus vuonna 2010 perusti yrityksen ystävänsä Juho Leppäsen kanssa, markkinatilanne oli toinen. Nuoret miehet lukivat lehdestä otsikon, jonka mukaan filmin aika on ohi.
He näkivät silti mahdollisuuden pienimuotoiselle bisnekselle.
– Suomessa annettiin ilmaiseksi tai halvalla hyvää tavaraa, jolle oli kysyntää esimerkiksi USA:ssa ja Hongkongissa. Aloimme ostaa kameroita Suomesta ja myydä niitä eBayn kautta maailmalle.
Myymälätilaksi riitti pieni kauppa, sillä filmille kuvaaminen pysyi useamman vuoden ajan pienen piirin harrastuksena.
Kymmenisen vuotta sitten asiakaskunnassa tapahtui yllättävä muutos.
– Yhtäkkiä myymälään alkoi tulla nuoria, etenkin nuoria naisia. Toisin kuin tyypillinen insinööriasiakas, he eivät tienneet filmikameroista mitään, mutta halusivat kuvata sellaisilla. Se oli lähtölaukaus firman uuteen kasvuun.
Aktiivisten filmikuvaajien määrästä maailmalla ei ole tarkkaa tietoa, mutta Lehmuksen mukaan arvioissa on päädytty noin 2–3 miljoonaan viikottaiseen kuvaajaan. Lisäksi satunnaisia kuvaajia ja kokeilijoita lienee monin verroin enemmän.
Instagramissa tunnisteella #filmisnotdead on jaettu jo 26,7 miljoonaa kuvaa.
Mikä saa diginatiivin tarttumaan filmikameraan? Anna Sirén tapasi tamperelaisen Nooa Hodgsonin. Kuuntele haastattelu tästä:
Värifilmi ehti loppua koko maailmasta
Filmikameraharrastus lähti uuteen nousuun hetkenä, jolloin vanha valokuvausteknologia oli jo ehditty julistaa kuolleeksi.
Kukaan ei valmistanut uusia filmikameroita, ja koronavuosina värifilmi loppui maailmasta hetkeksi kokonaan.
Vuonna 2022 maailman ainoa värifilmin valmistaja Kodak reagoi rekrytoimalla tehtaalleen satoja uusia työntekijöitä. Tällä hetkellä New Yorkin Rochesterissa syntyy filmiä vuorokauden ympäri.
Iso osa tuotannosta menee edelleen elokuva-alan käyttöön, mutta kuluttajakysyntä on kasvanut merkittävästi.
Vaikka tuotanto filmitehtaalla on taas entisellään, ajat ovat muuttuneet. Yksi 1960-90-lukujen tarkimmin varjeltuja bisnessalaisuuksia oli Agfan, Kodakin ja Fujifilmin taitama filmin valmistamisen tekniikka.
Nyt tietoa jaetaan avoimesti, ja esimerkiksi Kodakin tehtaan toiminnasta on julkaistu kolmituntinen dokumentti.
– Sielläkin ymmärretään, ettei uusia tehtaita tuosta vaan synny. On kaikkien etu, että ala pysyy elossa. Jos tarjontaa ei ole, voi olla, että kysyntäkin lopulta hiipuu, Jussi Lehmus sanoo.
Kuolinpesässä voi piillä aarre
Uusien filmikameroiden valmistus loppui käytännössä vuoteen 2019, mutta esimerkiksi Pentax toi kesällä 2024 markkinoille uuden puolikinokameran. Toinen tunnettu brändi, Leica, palautti suosituimman filmikameransa tuotantoon.
Suurin osa filmikuvista otetaan kuitenkin olemassa olevilla kameroilla. Lähes jokaisessa suomalaiskodissakin on ollut kamera, ja kalliista laitteesta on ollut tapana pitää hyvää huolta.
Kameratorille laitteet päätyvät useimmiten juuri tavallisten ihmisten komeroista ja kuolinpesistä. Tarjolle tuodaan myös ammattikäytössä olleita laitteita, jotka ovat jääneet kaappiin digiajan tai konkurssin myötä.
Kameran tuoja saattaa yllättyä kuullessaan hinta-arvion omaisuudestaan. Toisinaan rahallinen arvo jää tunnearvoa alemmas, mutta komeron perukoilta voi löytyä myös jättipotti.
Todellinen aarre on esimerkiksi mustaksi maalattu Leica, jonka maalin alta piilottaa messinkipinta.
– Messinkiset versiot eivät aikoinaan olleet sen kalliimpia kuin hopeiset, mutta niitä on tehty ammattikäyttöön vain pieniä eriä. Nyt niistä on tullut keräilykappaleita, joista maksetaan kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja, Jussi Lehmus sanoo.
