Viime päivien lämpö on riehaannuttanut luonnon kasvit kukkimaan päällekkäin. Kuivuus aiheuttaa jo harmia.
Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri on jo ehtinyt hämmästellä lupiinien kukinnan ilmestymistä tienpientareille. Myös koiranputki on kukkinut etelässäkin yleensä vasta juhannuksen aikoihin.
– Kasvit ovat yleensä sopeutuvaisia, mutta esimerkiksi pölyttäjien täytyy olla nyt tosi ahkeria, kun monet kukat kukkivat yhtä aikaa.
Viileä kevät ja Etelä-Suomeen iskenyt pidempi takatalvi myöhästyttivät monia varhaisia lajeja. Nyt jo toista viikkoa kestänyt äkillinen voimakas lämpöaalto on saanut kukkimaan yhtä aikaa pihlajan, kielot, lemmikit, metsäkurjenpolvet ja puna-ailakit sekä syreenit, omena- ja kirsikkapuut ja siperianhernepensaat.
Kasvupaikoista riippuen varjoisimmilla tonteilla jopa tuomi kukki yhtä aikaa kielojen kanssa.
Kasvit kukkivat päällekkäin. Tämän on havainnut myös Heli Jutila, joka on kasviekologi hämeenlinnalaisesta kasvikerho Pulsatillasta ja Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n toiminnanjohtaja.
– Aiemmissa ilmasto-oloissa eri kukkimisajat erottuivat selkeämmin peräkkäisinä. Nyt ilmastonmuutos jyrkkine vaihteluineen on saanut aikaan, että varhaisten kasvien joukossa kukkii hyvinkin myöhäisiä lajeja.
Heinäkuiset niittykasvitkin kukkivat todennäköisesti jo kesäkuussa.
Nauti vielä kun voit
Helsingin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Pertti Pehkonen kehottaa nauttimaan kukinnasta kun vielä voi. Runsaus menee ohitse nopeasti. Mutta toki kasvien kukintaa riittää myöhemmin.
– Nyt on kyllä sikäli todella erikoinen tilanne, että esimerkiksi meillä Helsingissä on viimeksi satanut 15 senttiä lunta, mutta sen jälkeen on ollut hyvin kuivaa.
Pehkonen kehottaa kastelemaan nyt kunnolla, varsinkin kun lämpö jatkuu.
– Kukkalumoon ei kannata luottaa. Hedelmäpuille täytyy antaa todella runsaasti vettä, että se uppoaa neljäänkymmeneen senttiin saakka. Muuten puut kuivuvat pystyyn, Pehkonen sanoo.
Kuluva toukokuu ei ole täysin poikkeuksellinen. Esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten kevät oli pitkään todella kylmä, minkä jälkeen helle putkahti.
Lämpötilan nousu ja kuumat jaksot koettelevat Suomessa erityisesti pohjoisia tuntureiden kasvilajeja. Ne eivät enää pysty siirtymään pohjoisemmaksi.