Luumäen kunnanhallituksen mukaan kunnanjohtaja Risto Alaheikka ei ole tehtäviensä tasalla. Kunnanjohtajaa uhkaa irtisanominen.
Tanja Hannus,
Emma Kilpinen
Luumäen kunnanhallituksen mielestä kunnanjohtaja Risto Alaheikan toiminnassa on useita ongelmia.
Joulukuun alussa kävi ilmi, että Luumäen kunnanjohtajaa Risto Alaheikkaa uhkaa irtisanominen.
Luumäen kunnanvaltuusto perusti tuolloin tilapäisen valiokunnan arvioimaan sitä, onko Alaheikka menettänyt valtuuston luottamuksen.
Kunnanhallituksen tänään tulleen yksimielisen lausunnon mukaan Alaheikalla on heikko uskottavuus kunnanhallituksen keskuudessa, sillä hänen asiantuntemuksensa ja osaamisensa kuntahallinnosta on jäänyt vuosienkin jälkeen puutteelliseksi, eikä hän ole kehittynyt riittävästi.
Ongelmia on ollut esimerkiksi johtoryhmätyöskentelyssä ja johtamisessa hallintosäännön edellyttämällä tavalla. Kunnanhallitus ei myöskään ole saanut riittävästi tietoa mahdollisesti käynnissä olleista hankkeista tai neuvotteluista, jotta olisi voinut ottaa niihin kantaa.
Kunnanhallituksen lausunnon mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja on esimerkiksi joutunut huomauttamaan kunnanjohtajaa hallinnollisiin ja kunnanjohtajan omiin etuuksiin liittyvistä epäkohdista. Kunnanjohtaja ei ole myöskään kantanut riittävästi huolta kunnan alijäämäkehityksestä.
Luumäen kunnanhallituksen puheenjohtaja Katriina Ovaska (kesk.) ei halunnut avata tarkemmin, millaisista epäkohdista on tarkalleen kyse.
– Kuulemisia ei olla vielä käyty, joten en tässä kohtaa voi avata näitä asioita enempää, Ovaska kommentoi tilannetta.
Järkytys
Risto Alaheikka on järkyttynyt siitä, miten kunnanhallitus on luonnehtinut häntä julkisesti.
– Tässä kunnanhallituksen lausunnossa on perättömiä väitteitä. Siinä syyllistytään mustamaalaukseen syistä, joita en voi ymmärtää, Alaheikka kommentoi.
Alaheikasta on erikoista, että kunnanhallitus laati julkisen lausunnon ja jakoi sitä medialle, kun kunnanvaltuuston asettaman tilapäisen valiokunnan työ on vielä kesken.
Jatko selviää tammikuussa
Luumäen kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajistot ovat käyneet Alaheikan kanssa kehityskeskustelut viimeisten kolmen vuoden aikana vuosittain. Lisäksi on pidetty ylimääräisiä tapaamisia johtoryhmän toiminnasta viime vuonna sekä työsuojelullisesta asiasta tänä vuonna.
Sen sijaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Huopainen kertoo, että kunnanvaltuuston nimeämä tilapäinen valiokunta kuulee Alaheikkaa huomenna torstaina kello 16. Sen jälkeen eli viimeistään perjantaina valiokunta tekee asiasta esityksen 13. tammikuuta kokoontuvalle valtuustolle.
– Tässä ollaan oikean asian tiimoilta liikkeellä. Emme ole turhaan lähteneet tällaiseen prosessiin, Huopainen sanoo.
Yrittäjät yllättyivät
Luumäen yrittäjien puheenjohtaja Veera Heikkilä uskoo, että Luumäen kunnanhallituksen suunnitelmat erottaa Risto Alaheikka on tullut usealle paikalliselle yrittäjälle yllätyksenä.
Heikkilän mukaan yrittäjät ovat nähneet Alaheikkaan toiminnan positiivisesti. Hän kertoo, että Alaheikka on ollut yritysten järjestämissä tapahtumissa aktiivisesti mukana. Sitä yrittäjät ovat arvostaneet.
– On vaikeaa ottaa kaikkien yritysten puolesta kantaa. Kunnanjohtajalla on ollut aktiivisuutta yrittäjiä kohtaan. Totta kai se miellyttää monia yrittäjiä, Heikkilä kommentoi.