Rovaniemen ympäristölautakunta päätti asettaa lyhytvuokrauksiin liittyviä uhkasakkoja. Sakot uhkaavat asuinkerrostalon kahta huoneistoa Maakuntakadulla sekä yhtä Kelokadulla.
- Karoliina Kotala
- Jyri Tynkkynen
Rovaniemen ympäristölautakunta kokoontui keskiviikkona käsittelemään lyhytvuokrauksiin liittyviä uhkasakkoja. Käsittelyssä oli kaikkiaan kolmen eri huoneiston tapaukset: keskustassa Maakuntakadulla sijaitsevan asuinkerrostalon kaksi eri huoneistoa sekä Kelokadulla sijaitseva huoneisto.
Asian esittelijän, kaupungin johtavan rakennustarkastajan mukaan kyseiset asunnot ovat toistuvassa lyhytvuokrauksessa huolimatta siitä, että ne on rakennusluvassa osoitettu asumiseen eikä majoitustoimintaan.
Asianosaiset puolestaan kiistävät, että asunnoissa olisi jatkuvaa majoitustoimintaa.
Ympäristölautakunnan päätöksen mukaan asianomaisia velvoitetaan uhkasakon uhalla lopettamaan majoitustoiminta kolmen kuukauden kuluessa. Jos näin ei tapahdu, sakko lankeaa maksettavaksi. Uhkasakon täytäntöönpano tehdään erillisellä päätöksellä, jos velvoitetta ei noudateta.
Maakuntakadun asuntojen kohdalla uhkasakko olisi suuruudeltaan 1 500 euroa ja lisäksi 750 euroa jokaiselta kuukaudelta, jona velvoitetta ei ole noudatettu. Kelokadun huoneiston osalta sakon suuruus olisi 3 000 euroa ja 1 500 euroa jokaiselta kuukaudelta, jona velvoitetta ei ole noudatettu.
Vahvaa näyttöä majoitustoiminnasta
Rovaniemellä on lähetetty useita satoja selvityspyyntöjä laittomaksi epäillystä majoitustoiminnasta sekä yli 200 kehotusta lopettaa majoitustoiminta.
Selvityspyyntöjen jälkeen kaupunki on kehottanut asianomaisia lopettamaan majoitustoiminnan tai hakemaan uutta rakennuslupaa, jota käyttötarkoituksen muutos eli majoitustoiminta asuinkerrostalossa edellyttää.
Rakennusvalvonnan selvityksen mukaan huoneistoja on vuokrattu toistuvasti toisten käyttöön kalustettuna ja tilapäistä majoittumista varten. Majoittumisen hinta on ilmoitettu vuorokausikohtaisesti.
Niitä on myös tarjottu majoitustilojen välitysalustoilla ja markkinoitu nimenomaisesti majoituskäyttöön, ja toiminta on pitänyt sisällään hotellitoiminnalle ominaisia palveluita kuten valmiit liinavaatteet, pyyhkeet, hygieniatarvikkeet sekä hintaan sisältyvän loppusiivouksen.