lauantai, 11 toukokuun

Sotiemme veteraaneja on elossa enää harvalukuinen noin 100-vuotiaiden joukko. Tässä jutussa kolme heistä kertoo, mitä ajattelee maailman ja Suomen tilanteesta nyt.

Sotainvalidit Olle Aronen ja Pentti Pajukoski sekä sotaveteraani Reino Keskisipilä osallistuivat jo viikolla veteraanipäivän juhlintaan Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla.

Tässä jutussa he kertovat, mitä ajattelevat maailmantilanteesta ja Suomen sekä jälkipolviensa tulevaisuudesta.

Yhteistyöstä voimaa ja luottamusta

Perholainen 100-vuotias sotainvalidi Olle Aronen syntyi Päijät-Hämeessä Asikkalassa. Hän palveli eri tehtävissä sekä itärintamalla että Lapin sodassa ja teki myöhemmän työuransa linja-autonkuljettajana.

Arosella on täysi-ikäisiä jälkeläisiä jo neljässä polvessa. Nykyinen levoton tilanne maailmassa saa hänet mietteliääksi heidän tulevaisuudestaan.

– Kunpa ette ikinä joutuisi kärsimään; näkemään ja kuulemaan sellaista, mitä minä olen kokenut. Kunpa ette joutuisi sodan kurjuutta kokemaan, Aronen sanoo.

Maailma ei ole niin paha, kuin saattaa luulla. On olemassa hyviä ihmisiä.

sotainvalidi Olle Aronen

Aronen kannustaa nuoria yhteistyöhön ja yhteen hiileen puhaltamiseen.

– Luottakaa. Maailma ei ole niin paha, kuin saattaa luulla. On olemassa hyviä ihmisiä.

Yksilökeskeisten ajatusten sijaan Aronen korostaisi me-henkeä. Myös elämän tukipilareiden tärkeys nousee esiin.

– Äiti, isä, perhe, synnyinseutu ja synnyinmaa. Niitä arvostaa, jos kokee millaista elämä on muualla.

Aronen muistuttaa, että Suomessakin on ollut aikoja, jolloin pikkupoikaa ihan nauratti, jos löysi taskustaan kuivuneen leivänpalan ja pääsi sitä järsimään. Jos ei saanut palasta irti, niin kasteli leivän vaikka lammikossa.

Natoon liittyminen on Arosen mielestä tuonut sellaista turvaa, mitä ei aiemmin ollut. Venäjältä Aronen toivoisi malttia elää omien rajojensa sisällä, rakentaa rauhaa ja antaa arvoa muidenkin elämälle.

– Ei maailma sotimalla parane.

Nato-jäsenyydellä on merkitystä

Reino Keskisipilä on 99-vuotias veteraani Kalajoelta Rautiosta. Hän palveli ratsuväkiprikaatin Hämeen ratsurykmentin toisessa eskadroonassa itärajalla. Rauhan solmimisen jälkeen hän joutui jäämään vielä vuodeksi ratsuväkirykmenttiin Lappeenrantaan.

Keskisipilä myöntää, että kiristyneet välit Euroopassa, Ukrainan sota ja Lähi-idässä oleva Israelin ja Iranin kostonkierre huolestuttavat. Sen sijaan Naton tuoma selkänoja Suomen puolustukselle on hänen mielestään hyvä asia.

Suomen nuoria Keskisipilä kannustaa pitämään kiinni omista arvoista ja huolehtimaan maan itsenäisyydestä.

Neuvotteleminen on tärkeää

100-vuotias Pentti Pajukoski on Nivalassa syntynyt ja Sievissä maanviljelijänä toiminut sotainvalidi. Hänet kutsuttiin palvelukseen 18-vuotiaana. Kolmen kuukauden armeijan jälkeen hän oli tykinlataajana itärajalla ja myöhemmin Lapin sodassa.

Hän kertoo toivovansa, että Suomi olisi erittäin tarkkana yhteiskuntaan kohdistuvia Venäjän häirintäyrityksiä kohtaan.

Pajukoski pitää Venäjää arvaamattomana naapurina, mutta Natoon liittyminen parantaa Suomen tilannetta. Suomi ei ole enää yksin.

Sodan kokeneet korostavat rauhan merkitystä ja neuvottelemista, näin Pajukoskikin.

– Kaikki neuvottelumahdollisuudet tulee käyttää, ettei jouduttaisi sotaan. Sitten on pakko mennä vastaan, jos toinen hyökkää.

Valtakunnallinen pääjuhla lauantaina

Kansallisen veteraaniviikon vietto huipentuu tänä vuonna valtakunnalliseen pääjuhlaan Vaasassa. Juhlapuheen juhlassa pitää tasavallan presidentti Alexander Stubb.

Yle näyttää juhlan suorana lähetyksenä tv1:ssä ja Areenassa kello 13.30. Lähetyksen voi katsoa myös täältä.

Kuuntele alta Arosen, Keskisipilän ja Pajukosken haastattelut.

Jaa.
Exit mobile version