sunnuntai, 6 lokakuun

Kosteus- ja sisäilmaongelmista kärsinyt Alvar Aallon suunnittelema kirkko alkaa olla ulkopuolelta suunnitellussa loistossaan.

Vuonna 1958 avattu, Alvar Aallon suunnittelema Kolmen ristin kirkko Imatralla on kärsinyt pahoista kosteusvaurioista ja sisäilmaongelmista. Siksi se on ollut pois käytöstä pian jo neljän vuoden ajan.

Monen vuoden odotuksen jälkeen kirkon remontin ensimmäinen vaihe on lopulta loppusuoralla.

Kirkosta on uusittu muun muassa ikkunat ja ovet, julkisivu on kalkittu ja torni maalattu. Pääasiassa kierrätetystä kuparista tehtävä katto on vielä kesken, mutta se valmistunee kuukauden aikana.

Remontti vaikea suunnitella

Kirkon remontointi on ollut täynnä yllätyksiä, ja niitä on luvassa myös tulevaisuudessa.

– Tällaista kohdetta ei pysty täysin suunnittelemaan. Tätä pitäisi ensin purkaa ja tehdä suunnitelmat sen mukaan, sanoo projektipäällikkö Jari Nousiainen.

Nousiainen jäi seurakunnan kiinteistöpäällikkönä eläkkeelle keväällä, mutta toimii remontin ensimmäisen vaiheen projektipäällikkönä.

– Viimeinen isompi yllätys, joka löytyi, oli sakastin ikkunarakenne. Se meni kokonaan uusiksi – oli aivan laho alapuolelta. Sitä ei päässyt näkemään ennen kuin ruvettiin purkamaan sitä. Siihen jouduttiin tilaamaan uudet ikkunat, kun vanhat oli tehty vähän miten sattuu, Nousiainen kertoo.

Rakennusvirheet paljastuvat

Kolmen ristin kirkon yksi erikoisuus ovat ikkunat. Niitä on 103, ja vain kaksi niistä on samanlaisia.

– Ne on kaikki tehty aikoinaan kirkon takasalissa. Täällä ne samassa paikassa nyt kunnostettiinkin, eikä niitä kuljetettu mihinkään pajalle, Nousiainen kertoo.

Kirkon kosteusongelmat eivät johtu arkkitehdin Alvar Aallon suunnitelmista. Katseet kääntyvät ennemminkin toteuttajien ja 1950-luvun rakennusvalvonnan suuntaan.

– Silloin oli jätetty tekemättä esimerkiksi ullakon ilmastointi. Holvin alapuolen ongelmat johtuivat väärästä rakennustavasta, sanoo Nousiainen.

Holvin alapuoli oli jäätynyt talvisin, koska sinne päässyt kosteus ei koskaan päässyt sieltä pois. Ullakko puolestaan ei tuulettunut, vaan keräsi lämpöä ja kosteutta.

Uutta pintaa on jo näkyvillä

Kirkon 34 metriä korkea torni tuli päivänvaloon jälleen tällä viikolla.

– Se näyttää tosi valkoiselta ja komealta. Luulen, että se on vielä komeampi kuin silloin alkujaan, Nousiainen ihastelee.

Toisen vaiheen, eli sisätilojen, suunnittelu on jo käynnissä. Rahoitus toisen vaiheen korjaustöihin on kuitenkin vielä auki. Jos toinen vaihe saa rahoituksen, näkee Nousiainen, että kirkko voisi avata uusitut ovet puolentoista vuoden päästä.

– Siihen menee vuosi-puolitoista. Kyllä se tulee ilman muuta käyttöön, kun kaikki sisäilmahommat on kunnossa, uskoo Nousiainen.

Kirkkohallitus antoi viime keväänä Imatran seurakunnalle noin 760 000 euroa kirkon ensimmäisen vaiheen korjauksiin. Toisen vaiheen hinnasta ei ole vielä laskelmaa.

Kirkko on maailmanlaajuisesti arvokas, ja sen arkkitehtonisia ratkaisuja on vuosittain käynyt ihailemassa lukuisia turisteja ja arkkitehtiopiskelijoita eri puolilta maailmaa.

Jaa.
Exit mobile version