Talouden ja yhteiskunnan järjestelmiin vaaditaan radikaaleja muutoksia maailmanlaajuisesti luontokadon ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Asia ilmenee tänään ja eilen julkaistuissa massiivisissa raporteissa.
Myös kulutuksen ja tuotannon järjestelmät sekä ihmisen ja luonnon välinen suhde vaativat suuria muutoksia.
– Koko kansainvälinen yhteisö on yhtä mieltä siitä, että tarvitsemme kokonaisvaltaisen kestävyysmurroksen, sanoo Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho.
Kestävyysmurroksella tarkoitetaan yhteiskunnan rakenteiden ja ihmisten elämäntapojen muuttamista kestäviksi.
Tänään ja eilen julkaistuissa kansainvälisen luontopaneeli IPBESin jättiraporteissa 165 tutkijaa kymmenistä eri maista korostaa jälleen kerran, että luontokato, ilmastonmuutos, ihmisen terveys, vesi ja ruokaturva ovat vahvasti toisiinsa kytkeytyneitä.
Jos niitä ei muuteta, ne uhkaavat ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.
Maapallon kantokyvyn säilyttämiseksi ja toisiinsa kytkeytyneiden kriisien ratkaisemiseksi on saatava aikaan merkittäviä muutoksia muun muassa ruoan- ja energiantuotannossa – ja tehtävä se oikeudenmukaisesti.
Ristiriitaisista osaratkaisuista läpileikkaavaan politiikkaan
Tämä on tavallaan tiedetty jo pitkään.
Silti esimerkiksi hallinnonalat, jotka hoitavat luonto- ja ympäristöasioita, ovat vahvasti eriytyneitä toistensa tekemisistä. Niiden pitäisi ruveta keskustelemaan keskenään sekä Suomessa että globaalisti.
– Päätöksenteossa on päästävä ulos eri hallinnonalojen välisistä siiloista ja keskenään ristiriitaisista osaratkaisuista. Luontokadon ja ilmastonmuutoksen kaltaisten toisiaan vahvistavien uhkien ratkaiseminen edellyttää johdonmukaista ja läpileikkaavaa politiikkaa, jossa ihmisen ja muun luonnon yhteishyvinvointi on asetettu keskiöön, sanoo Kotiaho.
Suomessa esimerkiksi valtiovarainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö käsittelevät tätä aihetta Kotiahon mukaan eri tavoilla.
– Pitäisi päästä siihen, että johdonmukaisesti kaikissa kolmessa edistettäisiin näitä asioita samanaikaisesti, sanoo juuri IPBESin Namibian-neuvotteluista palannut Kotiaho.
Myös muut IPBESin 165 tutkijaa kymmenistä eri maista ehdottaa ratkaisuksi siirtymistä läpileikkaavaan ja johdonmukaiseen yhteiskunta- ja luontopolitiikan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toimeenpanoon.
Suomessakin luontoa koskeva sääntely on hajautunut moniin eri lakeihin ja eri hallinnonaloille. Hajanaisuus aiheuttaa aukkoja sääntelyyn ja ristiriitoja eri lakien tavoitteiden välille, kun luontokadon hillintää ei ohjata kokonaisuutena.
– Tätä tukemaan tarvittaisiin Suomessa ilmastolain kaltainen läpileikkaava, kokonaisvaltainen, kaikkia hallinnonaloja sitova luontolaki, joka vahvistaisi luontopolitiikan pitkäjänteisyyttä, eri ministeriöiden ja toimialojen tavoitteellisuutta sekä toimien johdonmukaisuutta luontohaittojen minimoimiseksi, Kotiaho sanoo.
Luontolaki ohjaisi Kotiahon mukaan kaikkia eri politiikkasektoreita samaan suuntaan ja turvaisi johdonmukaisesti luonnon monimuotoisuutta ja saisi aikaan kestävyysmurroksen.
Haitat jäävät nyt yhteiskunnan maksettavaksi
Maailman bruttokansantuotteesta yli puolet, eli noin 58 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, on kohtuullisen tai voimakkaasti riippuvainen luonnosta.
Samaan aikaan taloudellinen toimeliaisuus aiheuttaa haittoja luonnolle, ilmastolle, ihmisen terveydelle sekä vesi- ja ja ruokaturvalle, kaikkiaan jopa 25 000 miljardia dollaria vuodessa.
– Luontohaittojen ehkäisyyn voisi toimia ’aiheuttaja maksaa’ -periaate ja velvoittava ekologinen kompensaatio, Kotiaho sanoo.
Näin haitat eivät jäisi yksin yhteiskunnan maksettavaksi, vaan yksityinen sektori saataisiin oikeudenmukaisella tavalla mukaan kestävyysmurroksen aikaansaamiseen ja ihmisen ja muun luonnon hyvinvoinnin turvaamiseen.
– Luontoa hoivaava ote pitäisi tuoda yhteiskunnan eri järjestelmiin. Se voi kuulostaa romanttiselta ja naiivilta, mutta on tosi vaativa ja herättelevä viesti, sanoo IPBESin raporttien kansainvälisiä kokoonpanoistuntoja Namibiassa vetänyt Suomen ympäristökeskuksen tutkimusjohtaja Eeva Primmer.
Luontoa hoivaava ote pitää Primmerin mukaan saada niin ruuantuotantoon kuin talouden järjestelmiin ja tukiin ja lainsäädäntöönkin.
– Näiden muutosten pitäisi olla paljon aikaisempaa radikaalimpia, hän sanoo.
Nykyinen tukipolitiikka ohjaa tuotantoa osin kestämättömään suuntaan. Monien luonnolle haitallisten käytäntöjen jatkumista ei vain sallita, vaan niille myönnetään tukia, joita ilman toiminta ei olisi luontopaneelin mukaan taloudellisesti kannattavaa.
Maailmanlaajuisesti suorat tuet luonnon heikentymisestä eniten vastuussa oleville tahoille ovat yli kymmenkertaiset luonnon monimuotoisuutta tukevaan biodiversiteettirahoitukseen nähden.
– Yhteiskunnalle olisi edullisempaa rajoittaa luontohaittojen aiheuttamista. Ympäristölle haitallisten toimien tukemisen sijaan tulisi tukea ympäristön tilaa parantavia toimia. Esimerkiksi maatalouden tuet tulisi suunnata tukemaan monimuotoista ja kestävää maatalousjärjestelmää, Kotiaho sanoo.
Kun akkuteollisuus yrittää hillitä ilmastonmuutosta, luonto kärsii
Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta voivat raporttien mukaan haitata toisiaan. Siksi niiden ratkaisujen on kytkeydyttävä toisiinsa.
Esimerkiksi Suomessa hallitus on juuri esittänyt ja eduskunta hyväksynyt muutoksen vesilakiin, jonka myötä esimerkiksi akkutehtaiden ja kaivostoiminnan vesien tilaa heikentävä toiminta sallitaan.
– Niin sanotun vihreän siirtymän vuoksi voitaisiin saada heikentää hyvässä tai erinomaisessa tilassa olevia vesiä. Tämä on juuri niitä yhteyksiä, mitkä pitäisi huomioida. Missään tapauksessa vihreää siirtymää ei voi tehdä niin, että samalla heikennetään luontoa, Kotiaho sanoo.
