Ilmatieteen laitoksen mukaan maastopalovaroituskausi on aikaistunut viimeisen 10 vuoden aikana.
Ilmatieteen laitos on antanut ennakkovaroituksia maastopalovaroituksista. Ne ovat voimassa lauantaista alkaen kaakkoisessa Suomessa, leviävät länteen ja pohjoiseen sunnuntaina ja ylettävät koko lumettomaan Suomeen maanantaina.
Maastopaloja on ollutkin jo, vaikka eletään vasta huhtikuun alkupuolta.
Esimerkiksi Kainuussa paloi torstai-iltana hehtaari maastoa ja vanha navetta. Palossa loukkaantui kaksi ihmistä. Viikon mittaan eriasteisia ruohikkopaloja on sattunut koko Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan seudulla useita.
Kainuun pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Janne Tamio kertoi torstaina, että heidän kannaltaan ollaan ennätysaikaisessa.
– Eletään kuin toukokuun loppua, sanoo Tamio.
Normaalivuonna Kainuussa maastopaloja on näin paljon vasta noin kuuden viikon kuluttua.
Entistä aikaisemmin myös etelässä
Ilmatieteen laitoksella ei ole valmiita tilastoja maastopalokauden alkamisesta maakunnittain, mutta meteorologi Eveliina Tuovinen sanoo, että aikaistumista on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana.
– Nyt maastopalokausi voi alkaa Etelä-Suomessa jo maaliskuun puolella. Aikaistuva trendi on nähtävissä.
Keväällä kuivuva ruoho ja muut kasvien jäänteet palavat helposti, vaikka maa olisi märkää.
– Tyypillisesti sitten tuuli yllättää polttajan ja palo leviää, sanoo Tuovinen.
Aiemmin Ilmatieteen laitoksella oli erikseen ruohikkopalovaroitus ja maastopalovaroitus. Muutama vuosi sitten varoitus muuttui siten, että on vain yksi laji, maastopalovaroitus. Siinä on riskin mukaan erilaisia varoitusvärejä keltaisesta oranssin kautta punaiseen.
Tavallisen ihmisen kannalta ei ole väliä, millainen varoitus on voimassa, sanoo Tuovinen.
– Jos minkä värinen tahansa varoitus on voimassa, silloin kielletään avotulen teko.
Taustalla monimutkainen malli
Maastopalovaroitus annetaan monimutkaisen laskentamallin antamien tulosten perusteella.
– Mallissa on mukana esimerkiksi sateen määrä, haihdunta, auringon säteilyn voimakkuus, maaperän kosteus, karikekerroksen ominaisuudet ja tuulen nopeus.
Ennen varsinaisen varoituksen voimaantuloa voidaan antaa ennakkovaroitus. Se voi muuttua muun muassa sadealueiden liikkeiden takia.
– Se on meidän paras arvaus siitä, tuleeko maastopalovaroitus voimaan, sanoo Tuovinen.
Esimerkiksi nyt voimassaolevat ennakkovaroitukset katsotaan aina edellisenä yönä, että tuleeko se voimaan.
– Kuluva vuorokausi on aina se, mikä on velvoittava yksityishenkilöille tulenteon suhteen.



