Musikaalit ovat hömppää. Musikaaleilla haetaan vain kaupallista menestystä. Teattereihin kiinnitetyt näyttelijät tekevät musikaaleja ainoastaan pitkin hampain.
Maija Vilkkumaa luettelee stereotypioita, joita Suomessa usein liitetään musikaaleihin. Silti hän on tehnyt sellaisen.
Vilkkumaa on säveltänyt ja sanoittanut Bosslady-musikaalin, joka saa ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterissa ensi viikon lauantaina.
Muusikko on kirjoittanut teoksen yhdessä Satu Rasilan ja Eeva Konnun kanssa. Romanttinen komedia kertoo nuorista naisista, vallasta ja aktivismista.
Vilkkumaa sanoo, että musikaalien arvostus Suomessa on viime vuosina muuttunut. Nuorempi sukupolvi on niistä jopa innoissaan, mistä kertovat esimerkiksi menestyksiksi nousseet musikaalit Kinky Boots ja Moulin Rouge.
Uusi aluevaltaus pelotti aluksi muusikkoa, vaikka hän hyppäsi mukaan rockmusiikin puolelta.
– Minun ei tarvinnut pohtia vaikka teatterin tekijänä, että olenko nyt tarpeeksi uskottava, jos teen musikaalia. Mutta olen saanut työskennellä huippuosaajien kanssa, ja yksin en todellakaan olisi pystynyt tähän.
Naisten kapinointia valtaa vastaan
Tasa-arvoa vaativat naiset ja oman teini-iän aktivismi. Siinä olivat lähtökohdat, joista Vilkkumaa alkoi tehdä musikaalia.
Ennen varsinaista musikaalia muusikko teki tilaustyönä Ylelle 20-osaisen musikaalikuunnelman. Se esitettiin heinäkuussa 2017 Radio Suomessa nimellä Mä halusin olla suffragetti. Sen pohjalta Vilkkumaa alkoi työstää lavamusikaalia.
Alkusysäys musikaaliprojektille oli se, kun Vilkkumaa näki elokuvan Suffragette (2015). Häntä alkoivat kiehtoa suffragetit eli naisaktivistit, jotka vaativat tasa-arvoa ja äänioikeutta naisille 1900-luvun alun Britanniassa.
Samalla Vilkkumaan mieleen palautui se, kuinka hän itse osallistui teininä mielenosoituksiin 1980-luvulla. Niissä vaadittiin boikottia ylikansallisille yhtiöille ja vastustettiin kaupallista joulua.
Bosslady-musikaali kertoo kahdesta 25-vuotiaasta kaveruksesta Annista ja Ellistä.
Tarinassa sukelletaan nuorten aikuisten elämässä siihen kohtaan, kun pitäisi toteuttaa unelmiaan ja samalla pelastaa maailma. Samaan aikaan kun haluaa hirvittävästi asioita, visio puuttuu.
Musikaalissa pohditaan valta-asetelmia. Minkälainen on vanhempien valtasuhde lapsiin? Miltä tuntuu, kun isä maksaa vuokran? Tai miltä nuoresta naisesta tuntuu työpaikalla, kun tahdin määräävät alfaurokset?
Valtasuhteiden kiemuroissa unelmiaan toteuttavan nuoren moraalinen kompassi voi Vilkkumaan mukaan hämärtyä.
– Sitä voi alkaa miellyttää muita, vaikka he olisivat epäreiluja, koska tilanteesta saa itselleen niin paljon. Siinä saattaa ruveta tukemaan sitä rakennetta, jota juuri on vastustanut.
Bosslady hyvässä ja pahassa
Bosslady tarkoittaa menestyvää ja vaikutusvaltaista naista, joka on esikuva muille naisille.
Naiset alkoivat käyttää voimaannuttavaa termiä metoo-kampanjan jälkimainingeissa.
Vilkkumaalle itselleen nuoruuden bosslady oli Madonna, joka onnistui kaikessa, mihin ryhtyi. Nykypäivänä vastaavanlainen ylivoimainen poikkeusyksilö voisi olla vaikka Beyoncé.
– Tällaisilla esikuvilla on suuri vaikutus nuoriin tyttöihin ja naisiin, sillä he antavat luvan isoon unelmointiin. Mutta ei kaikilla kuitenkaan ole samanlaisia mahdollisuuksia pystyä mihin vain, muusikko muistuttaa.
Vilkkumaa tietää, että bosslady-termissä on omat ongelmansa. Kriitikoiden mukaan käsite on suorastaan surkea.
Omaa naisjohtajuuttaan alleviivaamalla vain korostaa sitä rakenteellista ongelmaa, että nainen johtajana on erikoisuus.
– Vaikka olet korottanut itsesi joksikin kuvitteelliseksi bossladyksi, niin itse asiassa tanssit edelleen joidenkin muiden pillien mukaan.
Vilkkumaa sanoo avaavansa bosslady-termin problematiikkaa myös musikaalissa.
Vilkkumaa on iloinen siitä, että nuorten naisten vaikutusvalta yhteiskunnassa on lisääntynyt sosiaalisen median kautta. Sitä kautta heitä kuunnellaan ja siellä pystyy myös tienaamaan rahaa.
Tämän sanottuaan muusikko huokaa. Rakenteelliset muutokset ovat silti yllättävän hitaita.
– Miehet edelleen johtavat yrityksiä ja ovat niiden hallituksissa.
Teini-ikäisten lasten vanhempana Vilkkumaa tietää, että asiat eivät suinkaan ole menneet eteenpäin. Kun nuoret naiset yrittävät ottaa valtaa itselleen, siihen tulee aina vastareaktio.
– Pojat käyttävät n-sanaa, on homofobiaa ja tyttöjä huoritellaan. Tuntuu, että ne vanhat rakenteet pukkaavat sieltä läpi edelleen.
Auktoriteetit pistävät vihaiseksi
Maija Vilkkumaalla itsellään on valtaa. Hän on pitkään julkisuudessa ollut henkilö ja arvostettu muusikko, jonka mielipiteitä kuunnellaan.
– En osaa mieltää itseäni ihmisenä, jolla on valtaa. Ennemminkin usein puhun siitä, että taiteilijoiden ei pitäisi veljeillä vallanpitäjien eli poliitikkojen kanssa vaan pysyä haastajina, peilaajina ja kollektiivisena muistina.
Vilkkumaa on myös yrittänyt pysytellä poissa erilaisista apurahatoimikunnista ja palkintoraadeista, koska hänestä tuntuu epämukavalta olla päättämässä muiden kohtalosta.
Muusikko on kuitenkin ollut tähtivalmentajana The Voice of Finland -ohjelmassa kolmella viimeisimmällä kaudella arvioimassa kilpailijoiden laulusuorituksia.
Vilkkumaan mukaan kykyohjelmassa on nykyisin enemmän kyse unelmista ja niiden toteutumisesta kuin valmentajan suosikin nopeasta nousemisesta tähtiin.
Hän kuitenkin myöntää, että pitkä julkinen asema on tuonut hänelle jotain valtaa.
– Se tuntuu vähän hämmentävältä. Minulle itselleni on ihan selvää, etteivät mielipiteeni ole koskaan mitään totuuksia vaan nimenomaan mielipiteitä, joita saa ja pitääkin haastaa.
Valtaa pitävistä auktoriteeteistä puhuttaessa Vilkkumaalla nousevat karvat pystyyn. Jo punk-henkisenä teininä hän vihasi vartijoita ja poliiseja.
– Ylipäätään en pidä auktoriteetteja oikein minään. Tai siis ajattelen, että kaikkia ihmisiä pitää arvostaa, myös auktoriteettiasemassa olevia, mutta ei yhtään sen enempää kuin muitakaan.
Vilkkumaa on huomannut, että suurempaa valtaa käytetään ihmisiltä näkymättömissä.
– Ajattelen, että vallankäyttö näyttäytyy useimmiten hiljaisuutena. Sellaisena, että aavistaa että jotain on tekeillä, jotain puhutaan jossain kaukana, mutta kukaan ei kerro, mitä. Tuntuu, että joku junailee asiat takahuoneissa, asiat eivät etene, mutta kukaan ei kerro, miksi.
Vilkkumaan luovuttaa vallan yleisölle
Maija Vilkkumaa julkaisee musikaaliin liittyvän albumin päivää ennen sen ensi-iltaa. Se on nimeltään ytimekkäästi Lauluja musikaalista Bosslady.
Muusikko kertoo, että hänelle tuli pakottava tarve levyttää säveltämänsä kappaleet, sillä ne toimivat hänen mielestään myös erillisinä biiseinä ja irrallaan musikaalista.
Kappaleet kuulostavat Vilkkumaan omalta tuotannolta, johon hän on tuonut ripauksen 1970-luvun teatraalista rockia David Bowiesta Alice Cooperiin. Musiikissa on mausteena myös räppihenkistä puhelaulua.
Pitkän linjan artisti on tottunut siihen, että jossain vaiheessa albumi on laskettava käsistään julkaistavaksi. Sen jälkeen valta siirtyy kriitikoille ja ennen kaikkea yleisölle. Ihmiset päättävät, onko lopputulos onnistunut.
Tällä kertaa Vilkkumaalla on tuplasti jännitettävää, kun ruodittavaksi tulee myös musikaali.
– Onhan se pelottavaa. Toivottavasti tämä tuplakauhu muuttuu tuplanautinnoksi, Vilkkumaa nauraa.
