lauantai, 26 lokakuun

Markkinaoikeus on hylännyt kuluttaja-asiamiehen vaatimukset, jotka kohdistuivat yhtiöiden vuoden 2022 hinnankorotusmenettelyihin.

Markkinaoikeus on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan Vaasan Sähkö Oy:n sekä Helen Oy:n syksyllä 2022 toteuttamat hinnankorotukset olivat sopimusehtojen ja lain säännösten mukaisia.

Päätös hylkää kuluttaja-asiamiehen vaatimukset, jotka kohdistuivat yhtiöiden hinnankorotusmenettelyihin.

Kuluttaja-asiamies lähti keväällä 2023 hakemaan markkinaoikeudelta ennakkoratkaisua toistaiseksi voimassa olevien sähkön kuluttajasopimusten hinnankorotuksiin. Taustalla oli energiakriisin aikaansaama markkinahinnan ja johdannaisten huima nousu, jonka perusteella alalla nähtiin isoja korotuksia myös sähkön kuluttajahintoihin.

Kuluttaja-asiamies vei markkinaoikeuden arvioitavaksi Vaasan Sähkö Oy:n ja Helen Oy:n toimintatavat samalla todeten, etteivät kyseisten yhtiöiden hinnanmuutosmenettelyt poikenneet alan yleisistä käytännöistä.

Kertakorotuksen määrää ei ole rajoitettu

Kuluttaja-asiamies esitti Helenille ja Vaasan sähkölle kieltoja, jotka koskivat sitä, miten olennaisia muutoksia myyjä voi sähkösopimusten kaltaisiin sopimuksiin yksipuolisesti tehdä.

Markkinaoikeuden mukaan yhtiöillä on ollut peruste tehdä hinnankorotus sopimusehtojen ja sähkömarkkinalain mukaisella perusteella. Yhtiöt ovat myös täyttäneet ilmoitusvastuunsa. Olosuhteiden olennaisen muuttumisen vuoksi yhtiöiden toimintaa ei pidetty kohtuuttomana.

Sopimusmuutoksille pitää olla sähkömarkkinalain ja alan sopimusehtojen mukaan yksilöity peruste. Hinnanmuutoksen kokonaismäärää tai kertakorotusrajoitetta ei ole määritelty.

Markkinaoikeus ilmoittaa päätöksessään, että kuluttaja-asiamiehen hakemukset ja vaatimukset hylättiin.

– Saatu kokonaisratkaisu on kuluttajien kannalta pettymys. Tutustumme tarkemmin markkinaoikeuden päätöksiin ja päätämme sen jälkeen, haemmeko valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, sanoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

Artikkelia muokattu 25.10.2024 kello 16.49: Artikkeliin lisätty päätösperusteita molemmista yhtiöistä sekä kuluttaja-asiamiehen kommentti.

Jaa.
Exit mobile version