Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja uskoo, että hallitus on saanut esitystä vastustavat kansanedustajansa ”ruotuun” ja esitys menee läpi.
Eduskunta äänestää tänään hallituksen esittämistä sairaalaverkon muutoksista.
Äänestyksestä odotetaan tiukkaa. Ainakin viisi hallituspuolueiden edustajaa on sanonut etukäteen, etteivät he aio äänestää hallituksen esityksen puolesta.
Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilän mukaan hallitus on ottamassa äänestyksessä kovan poliittisen riskin.
– Jos nyt kävisi niin, että jotkut hallituspuolueiden kansanedustajat äänestävät tätä vastaan, niin touhun kurissa pitäminen on paljon vaikeampaa jatkossa, Jokisipilä sanoo Ylen aamun haastattelussa.
Jokisipilä arvioi, että hallituspuolueet ovat saaneet esityksen vastustajat ”ruotuun”, ja esitys menee läpi. Jokisipilän mukaan on kuitenkin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni hallituspuolueiden kansanedustajista on poissa äänestyksestä tai äänestää tyhjää.
– Jos yhteisestä rintamasta lipeää senkin verran, että ei tue aktiivisesti hallituksen esitystä, niin omassa eduskuntaryhmässä ei ole ihan yhtä helppo olla enää sen jälkeen.