Sleepy Sleepers julkaisi ensimmäisen levynsä, Sinulle Äiti, vuonna 1975, jolloin Suomi oli hyvin erilainen maa, kuin tänään.
– Suomi oli kuin hometalo, jonka asukkaat eivät enää huomaa homeen hajua, mutta muut huomaavat. Halusimme ravistella ja puhua asioista, joista ei saanut puhua, kertoo Markku ”Mato” Valtonen Sleepy Sleepersien alkuajoista.
Sliippareiden ensimmäinen single, Kuka mitä häh? nousi listakärkeen aikana, jolloin Suomi kuunteli enimmäkseen Marionia, Frediä, Erkki Junkkarista ja Katri-Helenaa.
Jo pelkkä levyn kansi herätti pahennusta. Sakke Järvenpään suunnittelemassa kannessa oli miestenlehdistä leikattujen naiskuvien lisäksi kaatopaikalla kuvattu otos bändistä mauttomissa vaatteissa.
– Kuka mitä häh? määritteli oikeastaan koko tulevaisuuteni. Se nosti meidät Suomen kartalle ja huomasimme pian, että yleisö halusi sellaisen ryhmän, joka uskalsi sanoa mitä vain, eikä kunnioittanut auktoriteetteja, pohtii Valtonen.
Seuraavat levyt, Livet i Bordell ja Takaisin Karjalaan sinetöivät Sliippareiden aseman valtakunnan kylähulluina. Valtosen mukaan erityisesti se, että Suomi-Neuvostoliitto -seura teki eduskuntakyselyn Takaisin Karjalaan -levyn YYA-vastaisuudesta sai bändin riemuihinsa.
– Toivoimme hartaasti, että meidät olisi kielletty kokonaan tuollaisilla perusteilla, mutta ei. Mitä pöljempää teimme, sitä paremmin levyt myivät ja sitä enemmän väkeä tuli keikoille, naurahtaa Valtonen.
Poliisi kiinnostui toilailuista
Sliippareiden keikoista muodostui häkellyttäviä performansseja, joissa lavalla nähtiin mm. vanerista tehty lentokone sekä ruumisarkku, jossa oli perämoottori. Ronski huumori rehotti ja yleisö oli haltioissaan.
– Joku keksi, että lentokone! No, tottakai piti olla lentokone! Se nostettiin vaijereilla ilmaan ja lauloin sieltä Kaapataan lentokone Moskovaan -biisin.
Maineen kasvaessa alkoi virkavalta kiinnostua yhä enemmän bändin toilailuista. Aina, kun Sliipparit esiintyivät Lahden seudulla, paikalle tuli poliiseja etsimään syitä keskeyttää keikka.
Ennen pitkää poliisi kieltäytyi myöntämästä huvilupia, jos järjestäjä halusi bändin keikalle. Poliisien verkoston takia tämä alkoi toistua ympäri maata.
Ongelma ratkaistiin siten, että yhtye vuokrasi tekaistuilla nimillä tyhjiä seuran- ja työväentaloja. Tieto keikoista levisi puskaradion kautta ja bändi onnistui välttämään perikadon.
Keskiolut R-kioskeihin, no tottakai!
Sliipparit ja erityisesti Mato Valtonen saivat lisää sulkia hattuun päätyessään Uusi Laulu- ja Pahkasika-lehtien organisoimaan Keskiolut R-kioskeihin kampanjaan. Pelkkä ajatus moisesta tuntui 1980-luvun alussa yhtä kaukaiselta, kuin maapallon pyörimissuunnan muuttaminen.
– Olin siihen aikaan Lahden kaupunginvaltuustossa ja eduskunnassa varasijalla, joten olin kampanjaväen silmissä oikea ihminen keulakuvaksi, muistelee Valtonen.
Lehdet keräsivät hankkeen puolesta adressin, jota Valtonen lähti luovuttamaan eduskuntaan.
– Luin adressin saatesanat ja luovutin sen muutamalle kansanedustajalle, jotka ottivat sen virkansa puolesta vastaan. Yksi heistä totesi jälkikäteen, että olihan se hauska, teekkarihuumorin tapainen juttu, mutta eihän se koskaan toteudu, naurahtaa Valtonen.
Cowboyt esiintyivät Tallinnassa
Sleepy Sleepers teki 1980-luvulla monenlaisia levyprojekteja. Välillä esitettiin Elviksen ja välillä Matin ja Tepon biisejä. Jostain syntyi idea tehdä Leningrad Cowboys -projekti, joka lähti omille poluillensa.
– Halusimme koko bändille hiustötteröt, pidemmät kuin Elviksellä. Aki Kaurismäen kautta saimme Teuvo Lomanin hoitamaan asian ja tötteröistä tuli pidemmät, kuin olisimme voineet kuvitella. Aki sanoi, että tarvitsette myös pitkät kengät. Lopputuloksen nähdessään hän totesi, että kuin sarjakuvahahmoja, tehdään elokuva!, Valtonen kertoo.
Ennen Leningrad Cowboys Go America -elokuvaa Sliippareiden Leningrad Cowboys Show esiintyi rock-festivaaleilla Tallinnassa. Kyseessä ei ollut mikä tahansa keikka, sillä Viro kuului silloin vielä Neuvostoliittoon.
Esiintyjiä kiellettiin ehdottomasti sanomasta tai tekemästä mitään, mikä liittyisi Virossa jo tuolloin kyteneeseen itsenäistymisliikkeeseen.
– Meille suomalaisille esiintyjille se oli bensaa liekkeihin. Juice veti ensin oman shownsa, jossa otettiin vahvasti kantaa kiellettyyn aiheeseen. Me jatkoimme ja sitten bändissä ollut Sakari Kuosmanen teki juuri sen, mitä ei olisi saanut tehdä. Hän sanoi Eesti vabaks!, muistelee Valtonen.
Parisataatuhatpäinen yleisö alkoi heiluttaa Viron lippuja ja puhkesi laulamaan kansallislaulua.
– Tämä oli laulavan vallankumouksen alkusykäys. Miliisit katselivat voimattomina, eivätkä puuttuneet. Pari vuotta aikaisemmin olisivat varmasti avanneet tulen yleisöön ja vieneet meidät pitkäksi aikaa vankilaan.
Yksi Leningrad Cowboysin uran huippuhetkistä oli 1993 Helsingin Senaatintorilla järjestetty konsertti, jossa esiintyi myös puna-armeijan suuri kuoro.
– Enää en lähtisi tuollaista tekemään, etenkään nykyisen tilanteen huomioon ottaen, sanoo Valtonen.
50 vuotta riittää
Mato Valtonen lopettaa 50-vuotisen rock-uransa tänä viikonloppuna. Ennalta sovitut keikat hoidetaan loppuvuoden aikana ja sen jälkeen lavalle ei nousta, kuin tuttavien juhlissa ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa.
– Ajattelin, että 50 vuotta on sopiva kaari. En halua kuulua niihin, joista yleisö sanoo, että nyt voisi olla papan aika lähteä päiväunille. Tai vielä pahempaa: Nyt se pappa nukahti, naurahtaa Valtonen.
Valtonen jatkaa muita töitä, mutta rockin parissa häntä ei enää nähdä.
– Haluan lopettaa nyt, kun tästä jää hyvät muistot minulle ja muillekin.
Juttua korjattu 16.8. kello 23.29. Leningrad Cowboys esiintyi Helsingin Senaatintorilla vuonna 1993, ei 2003, kuten jutussa alunperin virheellisesti kerrottiin.
