Politiikkaa on pitkään ohjannut nippu käsityksiä siitä, miten eri vähemmistöt ja sukupuolet ajattelevat. Se aika on nyt ohi, Matti Mörttinen toteaa.
Matti Mörttinentoimittaja, tietokirjailija
Tässä vielä yksi opetus, jonka saimme Yhdysvaltojen äskettäisistä vaaleista:
Populismi nousi pinnalle vihaisten valkoisten heteromiesten ansiosta. Mutta se pysyy pinnalla yhä enemmän monenväristen, kaikkia sukupuolia olevien ja myös erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten kannattelemana.
Demokraattien ja Kamala Harrisin ajateltiin menestyvän, koska naiset, tummaihoiset, latinot ja seksuaalivähemmistöt kammoavat Donald Trumpia sekä tämän populismia.
Mutta loppuviimeksi republikaaniehdokas Trump keräsi itselleen elintärkeää kannatuslisää juuri edellä mainituista ryhmistä.
Populismi nousi vihaisten, valkoisten heteromiesten ansiosta, mutta se pysyy pinnalla monenväristen, eri sukupuolten ja erilaisten vähemmistöjen kannattelemana.
Toinen opetus liittyy samaan ilmiöön. Ja se on, että ihmisten luokitteleminen yksittäisten taustapiirteiden perusteella alkaa olla mennyttä viisautta politiikassa.
Monet vaaliveikkaukset menivät pieleen, koska veikkaajat uskovat liikaa stereotypioihin: kaikki latinot sitä, tai selvä enemmistö naisista tätä…
Olisi pitänyt oivaltaa esimerkiksi se, minkä Timo Soini julisti jälkikäteen: ”Eivät kaikki naiset ole urbaaneja, liberaaleja älypäitä”. Ja todellakin, esimerkiksi Trump keräsi lopulta 46 prosenttia amerikkalaisten naisten äänistä.
Maahanmuuttajaryhmien kohdalla puolestaan ei osattu ottaa huomioon yhtä amerikkalaisuuden perinteistä ilmiötä: kun ulkomaalainen on päässyt Yhdysvaltoihin, hän ei läheskään aina ryhdy kannattamaan avointa maahanmuuttopolitiikkaa. Pikemminkin hän voi ryhtyä ajattelemaan, että pysyköön muut poissa, nyt kun minä olen päässyt sisään.
Ihmisten luokitteleminen yksittäisten taustapiirteiden perusteella alkaa olla mennyttä viisautta politiikassa.
Naisten poliittinen käyttäytyminen on jo useita kertoja aiemmin uhmannut tutkijoiden tyypittelyjä. Puolassa oikeistopopulistinen Laki ja oikeus -puolue keräsi vahvimmillaan ollessaan hiukan enemmän ääniä naisilta kuin miehiltä.
Ensimmäiset merkittävät modernin populismin tunnusmerkit täyttävät valtaan nousijat maailmalla olivat naisia. Sellaisia kuin Argentiinan legendaariset Eva ja Isabel Peron.
Tämän vuosisadan naispopulistijohtajat ovat toimineet yhtä avoimen itsekeskeisesti kuin miehiset edeltäjänsä. He ovat luoneet puolueita, jotka kantavat johtajansa nimeä. Saksassa Sahra Wagenknecht perusti vasemmistopopulistisen liikkeen Bündnis Sahra Wagenknecht. Australiassa Pauline Hanson antoi jo vuonna 1997 puolueensa nimeksi Pauline Hansonin yksi kansakunta, Pauline Hanson’s One Nation.
Populismi on liukasta, populismi on kirjavaa. Se pystyy unohtamaan eiliset teesinsä ja myymään itseään huomenna taas uusilla iskulauseilla.
Siksi populismi pystyy myös keräämään naisten suosiota miehisillä linjanvedoilla. Toisena hetkenä populismi pystyy tarjoamaan naisjohtajia miesten ihailtavaksi.
Sen sijaan, että politiikan strategit luokittelivat äänestäjiä sukupuolen, etnisyyden tai suuntautumisen mukaan, heidän pitäisi vaaleissa kiinnittää huomiota kansalaisten mediankulutukseen.
Ainakin alustavien analyysien perusteella esimerkiksi Trump keräsi ääniä erityisesti ihmisiltä, jotka saavat valtaosan uutisinformaatiostaan sosiaalisesta mediasta. Perinteisten sanomalehtien lukijat ja lineaarisen tv:n katsojat sen sijaan luottivat demokraattiehdokkaaseen jo vuoden USA:n 2020 vaaleissa – ja ilmeisesti myös tänä syksynä.
Tosin tässä ilmiössä sukupuolella näyttää kyllä olevan merkitystä. Naiset luottavat merkittävin osin eri viestintävälineisiin kuin miehet. Ero näkyy jopa some-kanavien välillä. Tiktok on ”naisellisempi” tiedonlähde kuin Youtube tai X.
Sukupuolen, etnisyyden tai suuntautumisen sijasta pitäisi vaaleissa kiinnittää huomio kansalaisten mediankulutukseen.
Kenties tämä on taustalla myös tuoreimmassa suomalaisessa kehityksessä, jossa pojat ovat muuttuneet entistä uskonnollisemmiksi ja arvoiltaan konservatiivisemmiksi – sekä huolestuttavasti osittain myös naisiin kohdistuvan väkivallan hyväksyjiksi.
Politiikassa olisi haettava koko yhteisölle parhaita ratkaisuja. Mitä enemmän mittaillaan etenkin sukupuolten näkemyseroja, sitä varmemmin menemme kohti alakoulun välituntipihalta tuttua ”tytöt vastaan pojat” -asetelmaa.
Oma haaveeni on tasa-arvon eteneminen niin pitkälle, että kiintiöitä ei enää tarvita, eikä ihmisten äänestys- ja muuta käyttäytymistä ole enää mielekästä analysoida sukupuolen perusteella.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on pirkanmaalainen poika.
