sunnuntai, 12 tammikuun

Suomalaiset sankarikissat ovat varoittaneet alkavista tulipaloista ja omistajan vaarallisen matalasta verensokerista.

11-vuotias Mauri-kissa herätti toissa vuonna omistajansa yöllä tassullaan. Kun omistaja lopulta havahtui lemmikkinsä sinnikkääseen käytökseen, hän tajusi verensokerinsa olevan alhaalla.

Kyseessä oli jo toinen kerta, kun cornish rex -rotuinen Mauri ilmoitti omistajalleen asiasta, kertoo Suomen Kissaliiton puheenjohtaja Riikka Turpeinen.

Suomessa palkitaan vuosittain keskimäärin 2–3 sankarikissaa, ja tässä joukossa oli viime vuonna myös Mauri.

Turpeisen mukaan sankarikissojen tyypillisimpiä tekoja ovat olleet aluillaan olevasta tulipalosta varoittaminen sekä diabetesta sairastavan omistajan herättäminen yöaikaan jo vaarallisen matalaksi laskeneen verensokerin takia – kuten Maurinkin tapauksessa. Kissat ovat ilmoittaneet vaaratilanteista levottomalla tai muuten poikkeavalla käytöksellään.

Viime vuonna palkittiin yhteensä kaksi sankarikissaa vuoden 2023 teoista. Maurin lisäksi sankarikissan arvonimen sai myös 7-vuotias ragdoll-rotuinen Pörri.

– Pörri nuuhki väsymättömästi televisiota, kunnes omistajat kiinnittivät käytökseen huomiota. Televisio oli kuumentunut ja alkoikin siinä vaiheessa jo kärytä. Onneksi kotiväki oli paikalla ja ehti reagoida asiaan.

Eläin reagoi muutoksiin

Kun kissa tai koira varoittaa omistajaansa matalasta verensokerista, kyse on todennäköisimmin siitä, että se huomaa omistajansa muuttuneen hajun, kertoo eläintenkouluttaja ja tietokirjailija Tuire Kaimio.

– En usko, että ne varsinaisesti tietävät ihmisen olevan hengenvaarassa, vaan luonnostaan vain reagoivat outoon hajuun. Olisi tietysti hienoa ajatella, että ne tietäisivät pelastavansa ihmisen käyttäytymisellään, mutta vähän epäilen, että silloin niillä pitäisi olla jonkinlaista ennakkotietoa siitä, että jos ihmisen verensokeri laskee liikaa, hänen käy huonosti.

Päiväsaikaan kyse voi olla Kaimion mukaan siitäkin, että kissa tai koira tunnistaa omistajansa muuttuneen käytöksen, jos hänestä tulee matalan verensokerin vuoksi esimerkiksi hitaampi tai äreämpi.

Eläimet reagoivat muutoksiin erityisesti tutussa ympäristössään. Kaimio uskookin, että jokainen kissa tai koira saattaisi paljastua sankariksi tulipalon tullen.

Jaa.
Exit mobile version