sunnuntai, 6 lokakuun

Entinen kansanedustaja, ministeri ja meppi Mauri Pekkarinen (kesk.) päätti viime syksynä, että 45 vuotta politiikassa riittää. Nyt hän katuu päätöstään, mutta ei aio perua sitä.

Oittilan kylä Keski-Suomessa on idyllisimmillään. Jyväskylän Korpilahdella Päijänteen rantamilla sijaitsevan kylän tienpientareet kukkivat ja luonto on sateiden jälkeen vehreä.

Entisen Vespuolen kyläkoulun rappusilla haastattelukäynnille tulevaa toimittajaa odottavat rakennuksen nykyiset omistajat Mauri ja Raija Pekkarinen. Lomapaikaksi hankittu vanha koulu on nyt pariskunnan vakituinen asunto.

Kyläkoulun hankinta vuonna 2013 sai irvileuat liikkeelle, sillä Oittilan kylälle Korpilahden Vespuolelle on vuodesta 1997 päässyt pitkin Kärkisten siltaa. Mauri Pekkarinen teki Esko Ahon hallituksen ministerinä ollessaan ahkerasti työtä sillan rahoituksen eteen.

Nyt on kuitenkin tarkoitus puhua lähinnä Mauri Pekkarisen politiikanjälkeisestä elämästä.

Haastattelupäivänä Raija Pekkarinen on lähdössä kaupunkiin silmäoperaatioon ja Mauri Pekkarinen valmistautuu seuraavan päivän Brysselin matkalle.

Kaksi lapsenlasta, 6-vuotias Livia ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Lumi, lähtevät mummonsa kyydillä Jyväskylään.

Lumi aikoo syksyllä kirjoittaa yhteiskuntaopin, ja hän on ollut pappansa ”preppauskurssilla” Oittilassa.

– Tuli ehkä vähän liikaakin informaatiota, Raija-mummo arvelee.

Ei eläkkeelle vaan yrittäjäksi

Yhteiskunnallista informaatiota Mauri Pekkariselle on kertynyt jaettavaksi pitkän poliittisen uran aikana. Suunnitelmissa on jakaa tuota tietoa jatkossa muillekin kuin lapsenlapsille.

Harva lähtee kokeilemaan siipiään yrittäjänä 76-vuotiaana, mutta Pekkarinen aikoo niin tehdä. Ajatus siitä, että hän pääsisi toteuttamaan pitkäaikaisen unelman yrittäjyydestä oli yksi syy siihen, että hän viime syksynä päätti jättää politiikan.

– Ajatus oli, että alan konsultoida sitä osaamista, minkä olen näiden vuosien aikana hankkinut.

Syksyllä hän oli varma myös siitä, että halusi 45 vuoden jälkeen viettää enemmän aikaa läheistensä kanssa. Samalla hän voisi pyörittää yritystoimintaa kotoa käsin.

Kun vaalit lähestyivät, Pekkarista rupesikin harmittamaan se, ettei hän ollut lähtenyt ehdolle. Eurooppalaisessa politiikassa olisi ollut vielä paljon tehtävää.

– Olen hyvässä kunnossa, vaikka ikää on. Olisin ihan hyvin voinut vielä viisi vuotta olla parlamentissa, hän toteaa.

Pekkarinen uskoo kuitenkin, että viimesyksyinen luopumisratkaisu osoittautuu vielä oikeaksi. Tosin ”pienenpieni mahdollisuus” on siihen, että kuntavaaleihin hän voisi osallistua.

– En voi absoluuttisesti pistää ovea kiinni, koska ei tiedä, miten maailma muuttuu.

Pekkarisen politiikan jälkeiseen aikaan kuuluu myös kirjan kirjoittaminen. Kustantaja odottaa jo kuulemma malttamattomana sen valmistumista.

Pekkarinen kertoo kirjassa oman näkemyksensä siitä, mitä Keskustassa tapahtui vuosina 2010–2022. Juonenkäänteitä teoksesta tuskin puuttuu.

Kirja alkaa vuodesta, jolloin Pekkarinen hävisi puolueen tiukan puheenjohtajakisan Mari Kiviniemelle.

– Koin silloin, että nyt olisi minun vuoroni, mutta sen sitten hävisin. Eikä se ole harmittanut yhtään, hän vakuuttaa.

Keskusta hävisi seuraavat eli vuoden 2011 vaalit. Pekkarinen arvioi, että puolue olisi hävinnyt, vaikka hän olisi johtanut sitä, mutta ei yhtä pahasti kuin Kiviniemen johdolla.

Neljä vuotta myöhemmin keskusta otti Juha Sipilän johdolla vaalivoiton, mutta Pekkarinen ei mahtunut Sipilän hallitukseen. Sen sijaan hän sai pestin eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä.

– Sinänsä arvokas paikka, mutta eihän se sopinut minulle ollenkaan.

Ahkerana puhujana ja väittelijänä tunnettu Pekkarinen koki puhemiehistössä olevansa ”vähän niin kuin ulkona”. Tämä kokemus sai hänet jättämään eduskunnan ja hakeutumaan europarlamenttiin.

”Politiikassa mitään ei saa ilmaiseksi”

Keskustasta kertovan kirjan julkaisua hän on tarkoituksella halunnut siirtää puolueelle tärkeiden vaalivuosien yli.

– Voi olla, että siinä on jotain sellaista, josta kaikki eivät tykkää, joten en ole vielä halunnut saattaa työtä valmiiksi.

Mauri Pekkarinen kertoo kirjassa oman näkemyksensä myös siitä, mistä keskustan pitkään jatkunut alamäki johtuu.

Entä miten kannatuksen saisi kasvuun?

Pekkarinen sanoo, että politiikassa mitään ei saa ilmaiseksi vaan puoluejohdon on tehtävä kovasti töitä.

– Pitää olla omat arvot ja ihanteet kunnossa, ja samaan aikaan on oltava kyky eritellä epäjärjestyksen maailmaa.

Jaa.
Exit mobile version