NRC:n selvitys kertoo aluksen poikkeuksellisista liikkeistä vuoden 2023 marraskuussa.
Suomenlahdella kaapelin rikkomisesta epäilty Eagle S -alus suoritti aiemmin epäilyttäviä toimia myös Alankomaiden rannikolla, paljastaa hollantilaismedia NRC:n selvitys.
Median mukaan aluksen liikkeet herättivät erityistä huomiota marraskuun 24. päivän iltana vuonna 2023. Tuolloin tankkeri seilasi edestakaisin Alankomaille kuuluvan Terschellingin saaren pohjoispuolella.
Alueella sijaitsee Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen tietoliikennekaapeli Atlantic Crossing 1. Muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeriö on kuvannut kyseisen kaapelin kuuluvan Alankomaiden ”kriittiseen infrastruktuuriin”.
NRC:n selvitys kertoo aluksen hidastelleen kaapelin yläpuolella noin kahden tunnin ajan. Tämän jälkeen tankkeri lisäsi nopeuttaan ja jatkoi matkaansa kohti Venäjää.
– Tämä on epäilyttävää, siitä ei ole epäilystäkään, kommentoi Leidenin yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Rob de Wijk hollantilaismedialle.
Suomen Keskusrikospoliisi epäilee, että Eagle S -öljytankkerin ankkurilla katkaistiin joulupäivänä 2024 Suomen ja Viron välinen sähkökaapeli, sekä vahingoitettiin neljää datakaapeliä. Poliisi epäilee kahdeksaa Eagle S:n miehistön jäsentä törkeästä tuhotyöstä ja törkeästä tietoliikenteen häirinnästä.
Ruotsin merivoimat vahvisti tiistaina Ylelle, että aluksen ankkuri on löytynyt Suomenlahden pohjasta. Merivoimien mukaan HMS Belos on nostanut ankkurin ja luovuttanut sen Suomen viranomaisille.