lauantai, 5 lokakuun

Saarnamies Bhole Baban asianajaja syyttää ”epäsosiaalisia elementtejä” tallaantumisonnettomuuden aiheuttamisesta.

Intian viranomaiset ovat alkaneet tutkia Bhole Baba -nimellä tunnetun hindulaisen saarnaajan Suraj Pal Singhin valtavaa omaisuutta, kertovat intialaiset mediat.

Saarnamiehen rukoustilaisuus Hathrasin alueella pohjoisessa Uttar Pradeshin osavaltiossa päättyi tiistaina tallaantumisonnettomuuteen, jossa kuoli 121 ihmistä ja loukkaantui kymmeniä. Suurin osa uhreista oli naisia ja lapsia.

Kyseessä on yksi Intian pahimmista tallaantumisista vuosiin.

Intian viranomaiset ovat nyt takavarikoneet asiakirjoja, joiden mukaan Bhole Baballa on omaisuutta yli miljardin rupian eli runsaan 11 miljoonan euron arvosta, kertovat The Times of India ja Hindustan Times.

Bhole Baba työskenteli poliisina ennen saarnaajaksi ryhtymistä. Hän on väittänyt, ettei ota koskaan vastaan lahjoituksia.

Dokumenttien mukaan Bhole Baba hallinnoi 24:ää yleellistä ashramia eli luostarin kaltaista uskonnollista tilaa, joissa voi harjoittaa esimerkiksi meditaatiota. Julkisilla paikoilla hän liikkuu 20 ajoneuvon saattueessa, jota vartioi 15 moottoripyörillä liikkuvaa kommandoa.

Saarnaajan omaisuuden alkuperä on epäselvä, koska suurin osa tämän seuraajista on köyhiä ihmisiä.

The Times of Indian mukaan Bhole Baban seuraajiin lukeutuu myös korkea-arvoisia virkamiehiä ja muuta varakasta väkeä, jotka ovat antaneet hänelle salaisia lahjoituksia.

Saarnaajan avustajia poliisin huostassa

Katastrofiin päättyneessä rukoustilaisuudessa oli arviolta 250 000 osallistujaa. Viranomaisten myöntämän luvan mukaan tapahtumaan olisi saanut osallistua korkeintaan 80 000 ihmistä.

Poliisi on pidättänyt seitsemän saarnaajan avustajaa, jotka osallistuivat rukoustapahtuman järjestämiseen. Pääorganisaattori antautui poliisille Delhissä perjantaina.

Tallaantuminen tapahtui tilaisuuden lopussa. Silminnäkijöiden mukaan ihmiset rynnivät saarnaajan perään, kun tämä oli poistumassa alueelta.

Viranomaisten mukaan väkijoukko oli pyrkinyt Bhole Baban luo saadakseen tältä siunausta. Turvamiehet kuitenkin estivät tämän, jolloin ihmiset alkoivat töniä toisiaan, useat kaatuivat ja tilanne ajautui kaaokseksi.

Bhole Baban asianajaja kiisti Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa, että turvamiehet olisivat aiheuttaneet paniikin. Asianajaja syytti tallaantumisesta väkijoukossa olleita ”epäsosiaalisia elementtejä”.

Lakimies kiisti toimittajille, että rukoustilaisuuden järjestäjät olisivat syyllistyneet väärinkäytöksiin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Saarnaaja meni piiloon

Tallaantumisonnettomuuden jälkeen Bhole Babaa ei ole nähty julkisesti. Tänään lauantaina saarnaaja kommentoi ensimmäistä kertaa tallaantumista intialaiselle medialle.

Bhole Baba sanoi uutistoimisto ANI:lle olevansa surullinen välikohtauksen takia ja lisäsi, että hänen avustajansa tulevat auttamaan tallaantumisen uhrien perheitä.

Bhole Baba sanoi uskovansa, että kaaoksen aiheuttaneita tullaan rankaisemaan. Videolta ei selvinnyt, missä se oli kuvattu.

Intialaisen median mukaan Bhole Baba olisi vetäytynyt yhteen ashrameistaan. Noin parikymmentä poliisia vartioi aidan ympäröimää ashramia, kertoo AFP.

Lähteet: AFP, Reuters

Jaa.
Exit mobile version