Yhdysvaltojen rajavartiosto pidätti presidentti Joe Bidenin loppukaudella joulukuussa noin 47 000 henkilöä, jotka olivat pyrkineet ylittämään rajan Meksikon puolelta.
Yhdysvalloissa pidätettiin laittomasti etelärajan ylittäneitä siirtolaisia joulukuussa vähemmän kuin Donald Trumpin presidenttikauden lopulla. Asia selviää Reutersin rajavartiostolta saamista alustavista tilastoista.
Yhdysvaltojen rajavartiosto pidätti presidentti Joe Bidenin loppukaudella joulukuussa noin 47 000 henkilöä, jotka olivat pyrkineet ylittämään rajan Meksikon puolelta. Eniten pidätyksiä Bidenin kaudella tehtiin joulukuussa 2023, jolloin noin 250 000 henkilöä jäi kiinni laittomasta rajanylityksestä.
Trumpin edellisen presidenttikauden lopulla joulukuussa 2020 etelärajalla pidätettiin 71 000 laittomasti maahan tullutta.
Presidentiksi 20. tammikuuta uudelleen nouseva Trump on syyttänyt Bidenia ja demokraattipuoluetta heikosta rajapolitiikasta. Trump on sanonut lopettavansa laittoman maahantulon ja karkottavansa laittomasti maahan saapuneet.
Laittomasti maahan pyrkivien määrä kasvoi räjähdysmäisesti Bidenin presidenttikaudella.
Laittomat rajanylitykset kuitenkin vähenivät dramaattisesti Bidenin kiristettyä rajapolitiikkaansa. Taustalla on myös se, että kauttakulkumaat Meksiko ja Panama vahvistivat omaa rajavalvontaansa.
Lähde: Reuters