Autistisen lapsen äiti Merja Lohilahti järkyttyi Lapin keskussairaalan uuden lastenpsykiatrian osaston rauhoittumishuoneen nimestä.
Hän pitää Möykkäri-nimeä epäasiallisena varsinkin, koska kyseessä on uusi rakennus.
– Se saattaa ehkä hoitajien mielestä olla hyvää läppää, mutta kyllä siinä äitiä lähinnä itkettää, kun katsoo sitä nimeä ovessa ja miettii, että lasta ajatellaan möykkärinä, Lohilahti sanoo.
Lohilahden peruskouluikäinen lapsi oli juuri aloittanut kolmen viikon hoitojakson Lapin keskussairaalan lastenpsykiatrian osastolla, kun hänet vietiin rauhoittumishuoneeseen.
Pian sen jälkeen lapsi lähetettiin äidin mukaan kotiin, vaikka sovittua sairaalajaksoa oli ehtinyt kestää alle vuorokausi. Lohilahden mukaan syynä oli, että lapsi ei sisäistänyt osaston sääntöjä.
Äiti moittii sairaalaa siitä, että lastenpsykiatrisella osastolla ei ole osaamista autismikirjon lasten hoidosta.
Möykkäri-huoneen nimi oli piste iin päälle.
– Itse yritän kasvattaa lapsia siihen, että ketään ei nimitellä, Lohilahti sanoo.
Sairaala: ”Huoneen nimeä on pidetty kuvaavana”
Lapin hyvinvointialueen mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon johtajan Antti Alaräisäsen mukaan Möykkäri-nimi on ollut rauhoittumistilalle käytössä ainakin vuodesta 1988, eikä sairaala ole aiemmin saanut aiheesta negatiivista palautetta.
– Huoneen nimeä on pidetty kuvaavana, eikä sen ole tulkittu viittaavaan lapseen, joka on rauhoittumassa, vaan siihen että tilassa saa möykätä eli pitää ääntä, Alaräisänen toteaa.
Aikaisemmin nimeä ei ole lukenut tilan ovessa.
Alaräisäsen mukaan huoneen käyttö on ollut uusissa tiloissa hyvin vähäistä. Aiemmissa tiloissa huone oli isompi ja siellä esimerkiksi pelattiin ja leikittiin kovaäänisiä leikkejä.
Alaräisänen kertoo Ylelle, että sairaala reagoi nyt saatuun palautteeseen poistamalla huoneen ovesta Möykkäri-nimen.
Nimistön asiantuntija pitää Möykkäriä ongelmallisena
Ylitorniolaisella Lohilahdella on kymmenen lasta, joista osalla on adhd- ja autismikirjon diagnooseja. Hän on ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja opiskelee kuntoutusohjaajaksi.
Lohilahti uskoo, että Möykkäri-sanan tilalle olisi positiivisen pedagogiikan hengessä löytynyt muitakin, mukavampia, nimiä.
– Möykkäri ei tunnu mitenkään erityisen lämpimältä. Jos saisin nimetä, laittaisin esimerkiksi Myrskylää, Tornadoa tai jonkin sanan, joka olisi hyväksyvämpi.
Myös Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen erityisasiantuntija Ulla Onkamo pitää Möykkäri-nimeä hankalana.
– Ei se (Möykkäri) kauhean hyvältä kuulosta. Tämä ei ole mielestäni asiallinen nimi, eikä myöskään kovin ymmärrettävä.
Onkamo muistuttaa, että hallintolaissa sanotaan, että viranomaisten pitää käyttää asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.
– Tässä taustalla on verbi möykätä, joka on arkinen verbi, joka tarkoittaa meluamista ja mekastamista.
Julkishallinnossa on pidettävä huolta siitä, että nimet ovat kohdettaan kuvaavia. Onkamo kehottaakin miettimään, tarvitaanko tilalle erillistä nimeä.
Tyypillisesti terveydenhuollon tilat nimetään sen mukaan, mitä siellä tehdään, kuten laboratorio tai röntgenkuvaus. Onkamon mukaan tässäkin tapauksessa voitaisiin käyttää vain sanaa rauhoittumishuone.
Henkilökunnalle hankitaan lisäkoulutusta
Merja Lohilahti on muiltakin osin pettynyt lapsensa Lapin keskussairaalassa saamaan hoitoon. Hän kokee, että esimerkiksi paikkaan etukäteen tutustuminen oli puutteellista.
– Autismikirjon lapsella oleellisia asioita elämässä on ennakointi ja se mitä tapahtuu, missä, kenen kanssa ja kauanko kestää ja tärkeimpänä lapsen motivointi.
Lohilahti sanoo, että lapsen 20 tuntia osastolla viettämä aika oli vasta oven avaus.
Mielenterveyden ja riippuvuuksien hoidon johtajan Antti Alaräisäsen mukaan Lapin hyvinvointialue aikoo nyt hankkia lisäkoulutusta ja tukea henkilökunnalle autismikirjon häiriöistä kärsivien lasten kanssa toimimiseen.
Lapin keskussairaalaan lastenpsykiatrian osasto on arkipäivinä auki oleva viikko-osasto, jossa toteutetaan suunniteltuja tutkimusjaksoja. Lasten tahdosta riippumaton hoito on keskitetty Lapissa ja pohjoisessa Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Lohilahti ei vielä tiedä, miten hänen lapsensa terveydenhuolto tästä eteenpäin jatkuu.