tiistai, 22 lokakuun

Merivartiosto kehottaa kaikkia vesilläliikkujia varmistamaan navigoinnin myös perinteisin menetelmin merikarttaa käyttäen.

Suomenlahden alueella on viime viikon aikana raportoitu useista satelliittipaikannukseen eli GNSS- ja GPS-häiriöistä, kertoo Suomenlahden merivartiosto.

Häiriöt vaikuttavat yleisesti koko Suomenlahden alusliikenteeseen.

Ne voivat näkyä aluksen GPS-laitteiden paikkatiedon katoamisena sekä GPS -paikkatiedosta riippuvaisen tiedon katoamisena elektronisista navigointilaitteista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi aluksen suunta- ja nopeustiedon katoamista.

Merivartiosto kehottaa kaikkia vesilläliikkujia varmistamaan navigoinnin myös perinteisin menetelmin merikarttaa käyttäen.

Merivartioston mukaan pelkästään kännykän tai veneen karttaplotterin GPS:n paikkatietoon ei pidä luottaa, vaan varmistaa asia muutenkin kuin elektronisesta merikartasta.

Merivartioston mukaan monet ihmiset luottavat sataprosenttisesti pelkästään sähköisiin karttoihin, eivätkä ihmiset oikein muista katsoa välillä ikkunasta uloskaan.

Aina pitäisi katsoa vähintään kahdesta järjestelmästä ja myös pitää silmät auki siitä, missä on, muistuttaa Merivartiosto.

Jaa.
Exit mobile version