perjantai, 10 tammikuun

Amerikkalaiset some-palvelut ovat aloittaneet asemoitumisensa tulevan hallinnon aikakaudelle. Yhdysvaltain sisäpoliittiset taistelut heijastuvat nyt sosiaalisen median kautta ympäri maailmaa.

Yhdysvaltaiset teknologiayhtiöt ovat viimeisen parin kuukauden aikana etsineet uutta kurssia välttääkseen yhteentörmäykset Donald Trumpin tulevan hallinnon kanssa.

Eilen Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ilmoitti, että nykyisin Metana tunnettu sosiaalisen median jättiläinen luopuu faktantarkistuksista ja löysää moderointikäytäntöjään. Jatkossa esimerkiksi halventavat kommentit seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ovat ok sananvapauden nimissä.

Some-palveluiden tekemä moderointi ja väärien väittämien korjaaminen ovat ärsyttäneet Trumpia ja hänen liittolaisiaan jo pitkään.

Facebook käynnisti faktantarkistusohjelmansa Trumpin ensimmäisen vaalivoiton jälkeen. Neljä vuotta myöhemmin yhtiö sulki Trumpin tilin, kun tämä yllytti kannattajiaan väkivaltaan painostaakseen maan kongressia mitätöimään vaalituloksen.

Trumpin ensimmäisen kauden aikana Facebookista tuli yksi maailman merkittävimmistä faktantarkistuksen rahoittajista. Yhtiö loi moderointityökaluja ja -käytäntöjä, jotka olivat kaukana täydellisistä, mutta sentään tunnustivat ongelman olemassa olon.

Viime vuosina Meta on kaikessa hiljaisuudessa purkanut näitä ohjelmia. Faktantarkistuksen lopettaminen ja moderointisääntöjen keventäminen on jatkumoa tälle.

Eilen Meta poisti yhteisösäännöistään kohdan, jossa todettiin, että vihapuhe voi johtaa väkivaltaisuuksiin tosimaailmassa.

Facebook on ruokkinut väkivaltaisuuksia eri puolilla maailmaa

Meta on ilmoittanut, ettei sillä ole välittömiä aikeita luopua kolmansien osapuolten suorittamasta faktantarkistuksesta Euroopassa. Tämä johtuu EU:n ja Britannian lainsäädännöistä, jotka velvoittavat alustayhtiöitä puuttumaan sisältöihin tiukemmin kuin Yhdysvalloissa.

Muualla maailmassa tämänkaltaisia rajoitteita ei ole.

Meta voi helposti laajentaa kokeiluaan eri puolille maailmaa valtioihin, joiden instituutiot eivät ole yhtä vahvoja kuin länsimaissa.

Vuonna 2018 YK:n raportissa todettiin, että Facebookilla oli rooli Myanmarissa tapahtuneissa etnisissä puhdistuksissa.

Samaan aikaan, kun YK selvitti tuhansien rohingya-muslimien kuolemaan johtaneita tapahtumia Myanmarissa, Sri Lankassa puhkesi väkivaltaisuuksia Facebookissa levinneiden huhujen seurauksena. Sri Lankan hallinto päätti lopulta estää pääsyn sosiaalisen median palveluihin, jotta hyökkäykset saataisiin loppumaan.

Vuonna 2022 YK:n asiantuntija totesi, että sosiaalinen media ruokki väkivaltaisuuksia Tigrayn kriisissä Etiopiassa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty sanoi suoraan, että Meta vaikutti ihmisoikeusrikkomuksiin Tigrayssa.

Nämä kaikki tapahtuivat siis aikana, jolloin Facebook suoritti edes jonkinlaista faktantarkistusta.

Nyt tämä tehtävä sälytetään käyttäjille, joiden odotetaan laativan yhteisöhuomautuksia sisältöihin, jotka sisältävät valheita. Sama käytäntö on käytössä miljardööri Elon Muskin omistamassa X:ssä.

Valtaosa yhteisöhuomauksista perustuu faktantarkistajien tietoihin.

Amerikka-keskeisyys johtaa ongelmiin muualla

Reilut kolme vuotta sitten Yle sai haltuunsa Facebookin sisäisiä asiakirjoja, jotka tietovuotaja Frances Haugen oli luovuttanut Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle.

Tuhansia sivuja sisältävä vuoto piirsi kuvan yhtiöstä, jolla on valtavia vaikeuksia valvoa sen palveluissa julkaistuja sisältöjä eri puolilla maailmaa. Tästä huolimatta yhtiö pyrki aggressiivisesti laajentamaan toimialuettaan.

Asiakirjat paljastivat, ettei Facebook ymmärtänyt muita kulttuureja tai sitä miten, ihmiset käyttivät internet-palveluita. Yhtiön insinöörit olettivat, että kaikki toimii kuten Kaliforniassa.

Donald Trumpin toisella kaudella Amerikka-keskeisyys todennäköisesti vain lisääntyy teknologiayhtiöiden parissa.

Elon Musk on jo ehtinyt ilmoittaa, että X aikoo päivittää algoritminsa nostamaan esille positiivisia julkaisuja. Yhdysvalloissa muutos tukee Trumpin hallintoa, mutta sen vaikutukset eivät rajaudu vain Yhdysvaltoihin.

Jaa.
Exit mobile version