torstai, 9 tammikuun

Sosiaalisen median tutkija Suvi Uski sanoo, että politiikkaa käytetään nyt somejättien välisen kiristyvän kilpailun jatkeena Yhdysvalloissa.

Teknologiayhtiö Meta ilmoitti tiistaina tekevänsä merkittäviä muutoksia moderointikäytäntöihinsä sosiaalisen median alustoillaan. Meta omistaa muun muassa Facebookin ja Instagramin.

Muutosten myötä yhtiö luopuu esimerkiksi kolmannen osapuolen suorittamista faktantarkistuksista.

– Aiomme luopua faktantarkistajista ja korvata ne yhteisön huomautuksilla, X:n (entisen Twitterin) tapaan, Metan perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi yhtiönsä verkkosivuilla.

Uuden ominaisuuden myötä sisällön oikeellisuuden arvioiminen jää jatkossa käyttäjien kommentoitavaksi ja arvioitavaksi.

Metan mukaan moderointikäytäntöjen uudistus otetaan tulevien kuukausien aikana vaiheittain käyttöön ensin Yhdysvalloissa. Yhtiö ei kuitenkaan tarkentanut, otetaanko ominaisuus myöhemmin käyttöön muuallakin.

Somejättien välinen kilpailu ajaa rajojen koetteluun

Sosiaalisen median tutkija ja Someturvan toimitusjohtaja Suvi Uski uskoo, että Metan ilmoitus liittyy somejättien kiristyvään kilpailuun Yhdysvalloissa.

– Somejätit kilpailevat tällä hetkellä todella kovaa käyttäjistä ja heidän ajastaan. Tämän vuoksi he koettelevat sääntelyä, lakeja ja kaikkia mahdollisia rajoja, Uski sanoo.

Uskin mukaan miljardööri Elon Muskin tekemät muutokset viestipalvelu X:ään ovat olleet merkittävässä roolissa vaikuttamassa Metan päätökseen. Ostettuaan Twitterin Musk muutti palvelun nimen ja heikensi palvelun moderointia sananvapauteen vedoten.

– Jos joku toinen palvelu venyttää olemassa olevia sääntöjä, Meta haluaa tehdä myös niin, eikä jäädä kilpailussa muiden jalkoihin. On erittäin valitettavaa, jos Meta lähtee sille tielle, että heikennetään palveluiden eettisiä toimintaperiaatteita, Uski sanoo.

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten lähestyessä Zuckerberg on pyrkinyt parantamaan välejään tulevaan presidenttiin. Yhtiö on muun muassa lahjoittanut miljoona dollaria Trumpin virkaanastujaisrahastoon.

Zuckerbergin mukaan Metan muutoksiin päädyttiin, koska ”faktantarkistajat ovat olleet liian poliittisesti puolueellisia” ja ”tuhonneet enemmän luottamusta kuin luoneet sitä, erityisesti Yhdysvalloissa”.

Lisäksi Zuckerbergin mukaan ”viimeaikaiset vaalit tuntuvat olleen kulttuurinen käännekohta, jonka myötä sananvapaus asetetaan jälleen etusijalle”, viitaten viime marraskuun Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Sometutkija Uski näkee, että vaikka asialla tehdäänkin politiikkaa, on kyse ensisijaisesti markkinatalouteen kuuluvasta kilpailusta yhtiöiden välillä sekä halusta parantaa neuvotteluasemia.

Yhtiöiden täytyy miettiä, missä leirissä ollaan ja miten toiminta näyttäytyy poliittisesti, hän sanoo.

– Politiikkaa käytetään nyt kilpailun jatkeena. Trumpilla, Muskilla ja republikaaneilla on paljon vaikutusvaltaa somejättien toimintaan Yhdysvalloissa. Uskon, että Meta haluaa olla näissä pöydissä neuvottelemassa omaa toimintaansa koskevista ehdoista.

Metan ilmoittamat muutokset palveluihinsa johtaa tilanteeseen, jossa yhdysvaltalaisten käyttäjien on entistä hankalampaa todentaa palvelussa jaetun sisällön aitoutta tai sen oikeellisuutta, uskoo sometutkija Uski.

– Toisaalta tämä vahvistaa niitä somekuplia, joissa ihmiset ensisijaisesti aikaansa somessa viettävät. Näkisin, että Facebookin sekä Instagramin yhdysvaltalaiset käyttäjät joutuvat vastedes navigoimaan paljon haastavammassa someympäristössä kuin aiemmin.

Jaa.
Exit mobile version