perjantai, 25 lokakuun

Metsästäjä oli ampunut toisen susista alle kymmenen metrin päähän itsestään.

Metsästäjä ampui suden Kajaanin Torvelankankaalla tiistaiaamuna.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kainuun Sanomat.

Rikoskomisario Kimmo Tuulenkari kertoo, että metsästäjä ilmoitti tapahtuneesta hätäkeskukseen. Sen jälkeen paikalle meni poliisipartio.

Esitutkinta on vasta alussa, mutta alustavien tietojen mukaan kaksi sutta pyrki saksanseisojan kimppuun ja metsästäjä on ampunut tilanteessa toisen susista.

– Hyökkäystilanteen päättymiseksi tai lopettamiseksi, metsästäjä on joutunut käyttämään ampuma-asetta suojellakseen koiraansa pahemmilta vammoilta.

Metsästäjän mukaan sudet ovat olleet lähellä, kun hän on ampunut haulikolla.

– Ampumahetkellä sudet ovat olleet noin 5–6 metrin etäisyydellä metsästäjästä, Tuulenkari kertoo.

Koira ei vahingoittunut tilanteessa.

– Asiaa tutkitaan tässä vaiheessa törkeänä metsästysrikoksena, Tuulenkari kertoo.

Susi lähetään Ruokavirastoon tutkittavaksi.

Torvelankangas on Kajaanin eteläpuolella. Sudet ovat tappaneet tälle syksylle samalla alueella neljä koiraa Kainuun puolella.

Jaa.
Exit mobile version