perjantai, 4 lokakuun

Oikeus julistaa tuomion murhasta: elinkautinen rangaistus

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Tuomas Sakari Matias Salmisen (2005) murhasta ja törkeästä lapsenraiskauksesta sekä lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidosta. Kyseiset kuvat eivät liity henkirikoksen uhriin.

Yle Uutiset julkaisee nimen, koska kyse on erityisen vakavista rikoksista.

Oikeus tuomitsi miehen elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeuden tuomio on kovempi kuin syyttäjän vaatima. Syyttäjä vaati tuomiota taposta.

Omaiset vaativat tuomiota murhasta teon suunnitelmallisuuden ja julmuuden perusteella.

Käräjäoikeus päätyi siihen, että henkirikos on murha. Teko oli kokonaisuudessaan oikeuden mukaan törkeä ja täyttää murhan tunnusmerkit. Teko kohdistui alaikäiseen, puolustuskyvyttömään uhriin ja tapahtui seksuaalirikoksen yhteydessä.

Oikeuden mukaan miehen kertomus oli epäuskottava, ja hän muutti kertomustaan vielä oikeudessa. Tuomarin mukaan tekijän olisi pitänyt tietää, että uhri on häntä nuorempi ja alaikäinen.

Oikeuden mukaan henkirikos oli tahallinen.

Oikeuden mukaan nettikirjoittelu ja nettihaut kertovat siitä, että henkilöllä oli poikkeuksellista mielenkiintoa henkirikoksen tekemistä ja kuristamista kohtaan. Oikeuden mukaan tekijä oli etsinyt yöllä uhria teolleen.

Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Jaa.
Exit mobile version