Syyttäjän mukaan teko oli tapahtunut aamulla. Taposta syytetty ilmoittautui itse samana päivänä poliisille ja tunnusti teon.
Syyttäjä vaatii aviopuolison taposta syytetylle miehelle vähintään 11 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Tapposyytteet luettiin keskiviikkona Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syytetty peitti kasvonsa oikeudessa.
Poliisi löysi naisen kuolleena yksityisasunnosta Tampereella sunnuntaina 8. syyskuuta.
Syyttäjän mukaan nainen makasi sängyssä, kun mies haki keittiöstä veitsen ja puukotti naista. Syytetyn mukaan hänen tarkoituksensa oli puukottaa eri paikkaan, mutta nainen liikahti. Aviopari oli ollut asunnossa kahden ja keskustellut tapahtumaa edeltävänä iltana suhteestaan.
Syyttäjän mukaan teko oli tapahtunut aamulla. Illalla mies otti itse yhteyttä poliisiin ja tunnusti teon. Hän oli tässä välissä poistunut asunnosta ja hävittänyt verisiä vaatteitaan.
Mies otettiin kiinni vielä samana päivänä. Hän on esitutkinnassa tunnustanut tappaneensa puolisonsa.
Pirkanmaan käräjäoikeus antaa tuomion myöhemmin.