– Minä rakastan sinua, saatana, perkele.
Näillä sanoilla Jørgen Boassen aloittaa ensimmäisen puhelun Ylen toimittajan kanssa. Hänellä on takavuosina ollut suomalainen tyttöystävä, joka on opettanut tärkeitä suomenkielisiä fraaseja.
Boassen on kotoisin Qaqortoqista Grönlannin eteläkärjestä, mutta on viimeiset 26 vuotta asunut saaren pääkaupungissa Nuukissa. Perheeseen kuuluu kihlattu puoliso ja 13-vuotias tytär, joka käy koulua Tanskassa. Elantonsa Boassen hankkii urakoimalla laatoituksia grönlantilaisten koteihin.
Jørgen Boassen on tunnettu Grönlannissa jo aiemminkin saaren suurimpana Trump-fanina. Tällä viikolla kansainvälisen median kiinnostus Boassenin henkilöön nousi aivan uudelle tasolle, kahdesta syystä: presidentiksi valittu ja tammikuun lopulla kautensa aloittava Donald Trump vaati jälleen kerran Grönlannin liittämistä Yhdysvaltoihin ja lähetti samanaikaisesti poikansa Donald Trump Jr:n yksityiselle vierailulle Grönlantiin.
Lehtikuvissa nuoremman Trumpin ottaa Nuukin lentokentällä vastaan urakoitsija Jorgen Boassen.
Miten sinusta tuli Trump-fani, Jørgen Boassen?
– Alun perin halusin olla (Yhdysvaltain aiemman presidentin Barack) Obaman fani. Mutta hänen kahden presidenttikautensa aikana ei tapahtunut oikeita asioita. Maailmassa oli yhä sotia ja köyhyyttä, vähemmistöjen asema Yhdysvalloissa ei parantunut.
Trumpin kaudella Yhdysvaltain ulkopolitiikka oli Boassenin mielestä paljon parempaa.
– Trump näki Kiinan ja Venäjän uhkana aiemmin kuin muut. Hän pystyy neuvottelemaan Vladimir Putinin, Xi Jinpingin tai Kim Jong Unin kanssa. Trump ei ehkä ole täydellinen ihminen, mutta hän on täydellinen presidentin virassa.
Olet kampanjoinut Trumpin puolesta myös Yhdysvalloissa. Miten siinä niin kävi?
– Trump-innostuksestani kirjoiteltiin paikallisissa lehdissä jo aiemminkin. Mutta varsinaisesti julkisuus alkoi syyskuussa, kun sain kihlattuni kanssa Trumpin kannattajilta kutsun tulla mukaan vaalityöhön Yhdysvaltoihin. Meidät lennätettiin Pittsburghiin. Kuljimme siellä kolme päivää ovelta ovelle ja kannustimme ihmisiä äänestämään Trumpia.
– Ihmiset ja media olivat ihmeissään, kun olimme tulleet niin kaukaa kannattamaan Trumpia. Annoin paljon haastatteluja ja maineeni Trump-fanina kasvoi.
Miksi juuri sinä olit lentokentällä vastaanottamassa Donald Trump Jr:ää?
– Sain kutsun vaali-illan juhliin Palm Beachiin ja juttelin siellä hetken Donald Trump Jr:n kanssa. Muutama päivä sitten sain tekstiviestin ja puhelun republikaanivaikuttaja Charlie Kirkiltä. Hän kertoi, että ”joitakin ihmisiä” on tulossa Nuukiin ja kysyi voisinko isännöidä heitä.
Mitä ajattelet Donald Trumpin halusta liittää Grönlanti osaksi Yhdysvaltoja?
– Trumpilla on aina tapana tehdä tällaisia temppuja, jotta ihmiset ylireagoisivat. Silloin hän näkee, kuka on hänen ystävänsä ja kuka vihollinen. Uskon, että hän tosiasiassa kunnioittaa grönlantilaisten halua itsenäistyä.
Katso videolta, mitä Jørgen Boassen ajattelee Donald Trumpin hyväsydämmisyydestä.
Kannatat Grönlannin itsenäistymistä. Miksi saaren pitäisi irrottautua Tanskasta?
– Tanska yrittää Grönlannin avulla olla iso tekijä maailmanpolitiikassa. Se neuvottelee Yhdysvaltain kanssa saarelaisten päiden ylitse. Me haluamme neuvotella suoraan Trumpin kanssa omista luonnonvaroistamme ja niiden käytöstä.
– Grönlanti on Amerikan mantereen itäisin osa, me kuulumme Amerikkaan. Tanska on antanut meille paljon, muun muassa ilmaisen terveydenhoidon ja koulutuksen. Silti 75 prosenttia grönlantilaisista elää jonkinlaisessa köyhyydessä, loppukuusta ovat rahat aina loppu.
– Grönlannissa on valtavasti luonnonvaroja, öljyä, maakaasua ja harvinaisia maametalleja. Niiden hyödyntämiseen eivät Tanskan voimavarat riitä. Tarvitsemme hyvän diilin Yhdysvaltojen kanssa.
Millainen on paras tulevaisuus Grönlannille ja grönlantilaisille?
– Itsenäisyys on meille paras ratkaisu. Haluamme rakentaa maamme oman kielemme ja kulttuurimme varaan. Nykyään ihmisestä voi tulla jotain vain jos hän osaa kunnolla tanskaa. Monet nuoristamme eivät sitä ole oppineet ja sortuvat siksi helposti rikolliselle tielle. Haluamme olla itsenäisiä samalla tavalla kuin esimerkiksi Islanti.
Miten sanotaan Grönlannin virallisella kalaallisutin kielellä ”Minä rakastan sinua, saatana, perkele”?
– Asavakkit. Satab tiaguluk toornaarsuk.
Suomalaistaustainen Hans Holm: Me olemme jo ”great”
Trump Juniorin vierailu Grönlannissa sai myös suomalaistaustaisen Hans Holmin liikkeelle, mutta ei yhtä innostuneena.
Holm julkaisi sosiaaliseen mediaan kuvan itsestään ja Trumpin lentokoneesta saatesanoilla: ”Make Nuuk great again”. Nuuk on Grönlannin pääkaupunki ja Holmin kotikaupunki.
– He (amerikkalaiset) tarvitsevat meitä, mutta he eivät voi ostaa meitä. Me haluamme olla itsenäisiä. Emme ole kaupan.
Viisikymppinen Hans Holm on suomalaisen äidin ja grönlantilaisen isän poika, joka on asunut Grönlannissa koko elämänsä. Holm ei tunne muita suomalaistaustaisia Grönlannissa, mutta ei usko olevansa ainoa.
Ovatko grönlantilaiset peloissaan Trumpin puheista?
– Eivät ole, koska kuulumme Tanskaan. Jos Trump aikoo tehdä jotain, Tanska ja Nato suojelevat.
– Grönlanti haluaa olla itsenäinen eikä siirtomaa. Olemme olleet siirtomaa yli 300 vuoden ajan.
Uskotko, että jokin muuttuu Grönlannissa Trumpin vuoksi?
– En usko. Meillä on aina ollut se asenne, että voimme hoitaa Grönlantia itse. Haluaisimme liiketaloudellisen kumppanin.
Trump sanoo, että tehdään Grönlannista ”great again”, mutta olemme aina olleet ”great”. Me voimme olla vielä parempia!
Grönlannissa on paljon materiaalia, joista Kiina ja Yhdysvallat ovat kiinnostuneita. Mitä ajattelet öljynporauksesta ja kaivoksista?
– Se voisi olla hyvä työllisyyden kannalta, mutta kaivoksista tuleva hyöty menisi ulkomaille. Haluamme hallita omia luonnonvarojamme.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.