sunnuntai, 22 joulukuun

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden mukaan teko aiheutti hajuhaittaa ja maiseman rumentumista. Myös pohjavesi oli vaarassa saastua.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut polvijärveläisen miehen sakkoihin ympäristön turmelemisesta.

Mies tunnusti oikeudessa kuljettaneensa traktorilla metsään noin kymmenen säiliöllistä likakaivojätettä tammikuun 2021 ja kesäkuun 2022 välisenä aikana.

Hän oli kerännyt jätteen useista likakaivoista. Kaikkiaan jätettä oli päätynyt metsään arviolta noin 60–70 kuutiota.

Jätteiden tyhjennyspaikka sijaitsi pohjavesialueen läheisyydessä. Pohjois-Karjalan ely-keskuksen arvion mukaan jätevesi ei kuitenkaan saastuttanut pohjavettä vaan haitat kohdistuivat lähiympäristöön.

Oikeudessa oli todistusaineistona valokuvia, joista oli havaittavissa paikallista rehevöitymistä ja kasvillisuuden muuttumista.

Mies vaati lievempää rangaistusta

Mies kiisti syytteen ympäristön turmelemisesta. Sen sijaan hän myönsi syyllistyneensä ympäristörikkomukseen.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden mukaan tekoa ei kuitenkaan voinut pitää vähäisenä sen toistuvuuden ja tahallisuuden takia.

Oikeuden mukaan maahan laskettu jätevesi- ja likakaivojäte ovat aiheuttaneet muun muassa roskaantumista, hajuhaittaa ja maiseman rumentumista.

Oikeus tuomitsi miehen ympäristön turmelemisesta ja langetti hänelle 50 päiväsakkoa, joista kertyy maksettavaa 300 euroa.

Lisäksi mies oli kuljettanut jätettä ilman, että hän oli hakenut jätelain mukaiseen jätehuoltorekisteriin ja maksanut sen liittymismaksua. Sen takia hän joutuu maksamaan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 590 euroa.

Jaa.
Exit mobile version