sunnuntai, 6 lokakuun

Esitutkinnassa selvitetään muun muassa, onko tilanteessa käytetty liiallisia voimakeinoja.

Noin 35-vuotias mies kuoli voimankäyttötilanteen yhteydessä Pasilan poliisitalossa sijaitsevassa Helsingin poliisivankilassa 27. toukokuuta.

Tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä on esiselvityksen perusteella arvioinut, että asiassa on syytä epäillä rikosta.

Tutkittavat rikosnimikkeet ovat tällä hetkellä kuolemantuottamus ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen.

Rikoksista epäillään kahdeksaa vartijaa ja kahta poliisia. Esitutkinnan suorittaa keskusrikospoliisi.

Esitutkinnassa selvitetään muun muassa, onko tilanteessa käytetty liiallisia voimakeinoja. Lisäksi selvitetään, onko vartijoiden ja poliisien toiminnalla ollut vaikutusta miehen kuolemaan.

Syyttäjä johtaa esitutkintaa, kun syyttäjälle ilmoitetussa kuolemantapauksessa epäillään, että poliisin palveluksessa oleva henkilö on tehnyt rikoksen, ja kun poliisin epäillään tehneen rikoksen virkatehtävänsä yhteydessä.

Samalla viikolla, 29. toukokuuta Helsingin poliisivankilassa kuoli myös toinen, noin 20-vuotias mies. Toukokuun lopussa asiassa ei epäilty rikosta.

Helsingin poliisivankila on Suomen suurin poliisivankila. Tiloissa ei ole viime vuosina tapahtunut muita kuolemantapauksia.

Jaa.
Exit mobile version