Poliisi epäilee, että vuonna 1973 syntynyt mies yritti murhata kaksi poliisia hotellin pihalla Kärsämäellä.
Oulun käräjäoikeus on vanginnut vuonna 1973 syntyneen miehen kahdesta murhan yrityksestä epäiltynä. Miehen epäillään yrittäneen surmata kaksi poliisia Kärsämäellä viime torstaina.
Poliisilla sai torstaina 16. toukokuuta hälytystehtävän Kärsämäessä sijaitsevan hotellin pihamaalle. Poliisin mukaan kyse oli tavanomaisesta tarkistustehtävästä, joka liittyi erääseen ajoneuvoon.
Kohteessa tilanne kuitenkin eskaloitui niin, että poliisi ampui yhden laukauksen kohti paikalla ollutta miestä. Poliisin mukaan mies käyttäytyi tilanteessa uhkaavasti.
Mies loukkaantui ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.
Nyt häntä epäillään kahdesta poliisin murhan yrityksestä. Lisäksi häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
Rikosepäilyt tulevat ilmi Oulun käräjäoikeuden julkisista tiedoista. Mies vangittiin tänään rikoksista todennäköisin syin epäiltynä.
Rikosnimikkeiden perusteella miehen epäillään yrittäneen surmata kaksi virkatehtävässä ollutta poliisia.
Tapauksen tutkinnanjohtajana ollut rikoskomisario Tero Luukkonen vahvistaa tiedon Ylelle, mutta ei kommentoi asiaa enemmälti. Hänen mukaansa asian tutkintavastuu on siirtymässä, ja poliisi tiedottaa asiasta lisää myöhemmin.
Miehen lisäksi käräjäoikeus vangitsi tapahtumien aikaan paikalla olleen naisen. Häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Poliisin aseenkäyttö selvitetään
Poliisin aseenkäytön osalta tapahtumia selvittää syyttäjä.
Esitutkintalain mukaisen esiselvityksen aseenkäytöstä tekee valtakunnansyyttäjän toimisto.
Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan ampumiseen johtanut tilanne sai alkunsa ilmoituksesta, jonka mukaan eräällä parkkipaikalla oli ojaan valunut auto.
Tiedotteen mukaan poliisipartio kohtasi paikan päällä aseistautuneen henkilön, joka ei totellut käskytystä tai luopunut aseesta.
Syyttäjän mukaan poliisi ampui miestä jalkaan.
Syyttäjälaitoksen mukaan esiselvityksessä keskitytään tällä hetkellä muun muassa selvittämään tapahtumien kulkua. Esiselvityksessä syyttäjä arvioi, onko poliisin syytä epäillä syyllistyneen tilanteessa rikokseen.
Mieheen ja naiseen kohdistuvien rikosepäilyjen osalta tutkintaa jatkaa keskusrikospoliisi.
Juttua täydennetty 20.5.2024 kello 15.56: Juttua täydennetty syyttäjälaitoksen tiedotteessa kerrottujen tietojen perusteella.