torstai, 24 lokakuun

Kaupungin taloustilanne näyttää edellisvuosia valoisammalta. Velkaa riittää silti maksettavaksi.

Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen kertoo, miten energiamiljoonat ovat tuottaneet ennakoitua paremmin. Video: Petri Vironen / Yle, Esa Huuhko / Yle

Sami Ikonen,

Petri Vironen

Mikkelin kaupunginjohtajan Janne Kinnusen uudessa talousarviossa käsitellään ensimmäistä kertaa viime vuoden suurten energiakauppojen vaikutusta. Lisälainaa on yhä otettava.

Mikkeli helpotti taloustilannettaan myymällä Etelä-Savon Energiasta vähemmistöosuuden ulkomaille, minkä ansiosta velkaantunut kaupunki on tekemässä vuodelle 2024 jopa 147 miljoonaa euroa ylijäämäisen tuloksen.

Kaupoista saadut varat tuloutettiin alkuvuonna ja niiden avulla kaupunki pienensi lainamäärää 100 miljoonalla eurolla. Mikkeli vältti ministeriön kriisikuntamenettelyn.

Vaikka kaupunki on myynyt omaisuutta, kaupunginjohtajan talousarviossa esitetään, että kaupunki ottaa lisävelkaa 13,5 miljoonaa euroa. Mikkelillä on toimintamenoja ensi vuodelle 200,5 miljoonaa. Menot ovat tuloihin verrattuna 5 miljoonaa korkeammat.

Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen esitteli talousarvionsa kaupungintalolla torstaina. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Kaupungilla on talousarvioesityksen mukaan lainaa yhteensä 251,8 miljoonaa euroa.

Veronkorotuksille kaupunki ei tällä hetkellä koe painetta. Kinnunen kertoo, että pidemmän aikajänteen tavoite on laskea verotusta nykyisestä 9,4 prosentista.

Kansainvälisyyteen panostetaan, päiväkoteja suljetaan

Nato-alaesikunta sijoitetaan Mikkelin Karkialammelle Maavoimien esikunnan viereen. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Kaupunginjohtaja arvio, että talous kääntyy plussan puolelle jo vuonna 2026.

Kaupungilla on keinoja tavoitteen saavuttamiseksi. Kaupunki toivoo tasapainottavansa talouttaan muun muassa sijoitusten avulla. Mikkeli sijoitti 91 miljoonaa sijoitussalkkuihin, joiden arvon odotetaan nousevan.

– Sijoitustoiminta pääsi vauhtiin elokuun puolivälissä. Meillä on useamman miljoonan euron korkotuotto tälle vuodelle tulossa, Kinnunen kuvailee sijoitusten vointia.

Säätöjäkin täytyy tehdä. Kaupunkilaisten arjessa ne näkyvät esimerkiksi Kilikellon ja Silvastin päiväkotien lakkauttamisena, koulunkäyntiavustajien vähentämisenä, kaupungin kehittämismäärärahojen pienentämisenä ja kaupunki-infran ylläpitoresurssien muutoksina.

Mikkelissä nähdään paljon potentiaalia kansainvälisyydessä. Syksyn mittavin uutinen oli kaupungin laidalle perustettava Nato-esikunta, minkä toivotaan tuovan alueelle piristystä. Kansainvälisten asukkaiden, kuten opiskelijoiden, kotouttaminen on yksi isoista tavoitteista.

Tavoitteena on myös lisätä vihreän siirtymän energiainvestointeja.

Kaupunginjohtaja Janne Kinnusen talousarvioesitystä käsitellään kaupunginhallituksessa ensi viikolla. Kaupunginvaltuusto päättää siitä kokouksessaan 11. marraskuuta.

Juttua muokattu kello 13.44: Uutiseen on lisätty Janne Kinnusen kommentti, faktalaatikko ja video.

Jaa.
Exit mobile version