Rikosilmoituksen tehnyt Tanja Hartonen (kesk.) uskoo, että hänen aikaisempi perussuomalainen puoluetaustansa on syynä Enrique Tessierin (sd.) väitettyyn käytökseen.
Mikkelin hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunnan kokouksessa tapahtui rikosilmoitukseen johtanut välikohtaus viime viikolla. Asiasta kertoi sanomalehti Länsi-Savo.
Välikohtaus sai alkunsa, kun lautakunta keskusteli tämän vuoden järjestöpalkinnon saajasta, johon ehdolla olivat monikulttuurikeskus Mimosa ja Mikkelin kriisikeskus.
Tanja Hartonen (kesk.) piti puheen kriisikeskuksen puolesta, ja seuraavassa puheenvuorossa Enrique Tessieri (sd.) monikulttuurikeskuksen puolesta. Hartonen on ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja, Tessieri puolestaan on töissä Mikkelin kaupungin kotoutuspalveluissa, joka tekee yhteistyötä Mimosan kanssa.
Puheenvuoronsa aikana Tessieri Hartosen mukaan nousi seisomaan ja sormella osoittaen syytti Hartosta rasistiksi.
Hartonen kertoo poistuneensa tilanteesta, joka oli hänelle ahdistava. Tilanne keskeytti kokouksen muutamaksi minuutiksi. Hartonen ei enää palannut kokoukseen.
Lautakunta äänesti lopulta järjestöpalkinnon ja 1 500 euron saajaksi Mikkelin kriisikeskuksen.
Hartonen uskoo, että Tessierin käytös johtuu siitä, että hän on aikaisemmin kuulunut perussuomalaisiin. Hartonen erosi perussuomalaisista toukokuussa 2023 puolueen sisäisten riitojen takia.
Hartonen kertoo, että yhteistyö Tessierin kanssa on sujunut tähän saakka hyvin.
Tessieri kiistää
Myös Tessierin mukaan yhteistyö Hartosen kanssa on sujunut ilman ongelmia viime viikon kokoukseen asti.
Tessieri kiistää kutsuneensa Hartosta rasistiksi.
– Olen tehnyt vuosikymmeniä töitä rasismi- ja siirtolaisuus-asioiden parissa. Tiedän kyllä, mitä voi sanoa.
Hän myöntää, että viittasi puheenvuorossaan kirjoituksiin. Hartonen käsitti Tessierin mukaan, että kyse olisi Hartosen kymmenen vuoden takaisista kirjoituksista. Tessieri nosti ylläpitämällään verkkosivulla noin kymmenen vuotta sitten esille Hartosen kirjoituksia, joita hän syytti rasistisiksi.
Tessieri kertoo, että hänen anteeksipyyntönsä koskee tätä – ei ole lautakuntatyöskentelyn mukaista nostaa vanhoja asioita esille.
Tessieri lähetti kirjallisen anteeksipyynnön käytöksestään lautakunnan jäsenille.
Hän kokee, että asian saama julkisuus ja poliisitutkinta ovat ylimitoitettuja. Tessieri kertoo yrittäneensä olla Hartoseen henkilökohtaisesti yhteydessä, mutta että Hartonen ei ole vastannut yhteydenottopyyntöihin.
Lautakunta vaitonainen
Hartosen mukaan anteeksipyyntöviesti saapui viisi päivää tapahtuman jälkeen maanantaina. Hartonen myös ihmettelee, miksei Tessieri kohdista anteeksipyyntöä suoraan hänelle.
Hartonen kertoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen, koska hän ei halua, että asia hyssytellään piiloon. Hän pitää tilannetta vakavana, koska se tapahtui lautakunnan kokouksessa.
– Vaaliteltoilla kuulee vaikka mitä, mutta lautakunnissa ja muissa virallisissa toimissa pitää osata käyttäytyä.
Hartonen ihmettelee, että Länsi-Savon tavoittamat lautakunnan jäsenet eivät halua kommentoida tapahtumaa.
Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Arto Seppälä ei kommentoi tapausta Ylelle, koska asia on poliisitutkinnassa. Lautakunnan puheenjohtaja Anu Kokkonen (kesk.) ei vastannut Ylen kommenttipyyntöön.
Tessieri kertoi torstaina, että poliisi on ollut häneen yhteydessä tapahtuneesta.
Ylen Uutispodcast käsitteli maaliskuussa politiikan muuttunutta puhetapaa.