sunnuntai, 6 lokakuun

Puolen vuoden kuluttua on taas vaalit. Nyt vuorossa ovat kunta- ja aluevaalit.

Neljä kannatukseltaan suurinta puoluetta vakuuttaa, että ehdokashankinta on sujunut hyvin, vaikka vaalikuume on vielä kaukana.

Vaalit eivät ole välttämättä näkyneet vielä isolle osalle suomalaisia, mutta puolueissa on jo liikehdintää. Molempia vaaleja on valmisteltu viime kevään vaalirutistuksesta asti, ja ehdokkaita on ilmoittautunut ehdolle.

Isojakin kampanjoita on jo rykäisty käyntiin ehdokkaiden hankkimiseksi: syyskuun alussa esimerkiksi perussuomalaiset aloitti valtakunnallisen tv-kampanjan, jossa houkutellaan ihmisiä ehdolle vaaleihin.

Vantaalainen Roosa Wallius päätti lähteä ehdolle perussuomalaisten riveissä. Hän liittyi puolueeseen kaksi vuotta sitten.

Tänä keväänä hän on ensimmäistä kertaa itse ehdolla, koska hänellä on vahva halu päästä vaikuttamaan.

Vaikka monista vaaleista puhutaan somevaaleina, Wallius aikoo tehdä kampanjaa myös läsnä: tavata ihmisiä ja kampanjoida kadulla. Lisäksi hän on jo nyt kirjoittanut jonkin verran mielipidekirjoituksia Vantaan Sanomiin.

– Vaalikoneisiin aion satsata huomattavasti, Wallius sanoo.

Kadunvarsimainoksiakin tulee, jos niihin saadaan lupa Vantaan kaupungilta.

Kuntavaaleissa ehdokkaita tarvitaan selvästi enemmän kuin aluevaaleissa, jotka järjestetään keväällä toista kertaa.

Mitä laajemmin on ehdokkaita, sitä paremmin demokratia toteutuu, Vihdissä ehdolla oleva keskustalainen Heidi Nordman sanoo.

Nordman on ollut aiemminkin ehdolla kunta- ja aluevaaleissa, mutta ei ole tullut valituksi. Nyt Nordman lähti ehdolle, koska hänellä on konkreettinen huoli, johon hän haluaa vaikuttaa.

– Lähipalvelut tuntuvat karkaavan aina vaan kauemmas ja kauemmas. Olen huolestuneena seurannut hyvinvointialueiden kehitystä ja sitä, miten palvelut keskittyvät entistä suurempiin yksiköihin. Se on yksi syy, miksi haluan lähteä ehdolle.

Kunta- ja aluevaalien yhdistäminen samalle päivälle on Nordmanista järkevää, mutta häntä huolettaa se, että kunnalliset aiheet voivat jäädä isompien puheenaiheiden jalkoihin vaalien aikana.

– Valtakunnallisessa keskustelussa sosiaali- ja terveyspalvelut vie keskustelun ilmatilaa. Toivon, että vaaleissa puhutaan myös asioista, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen kunnallisella tasolla.

Puolueille tippuu ehdokkaita molempiin vaaleihin tasaiseen tahtiin

SDP:llä, kokoomuksella, perussuomalaisilla ja keskustalla ehdokashankinta rullaa mukavasti.

Puolueesta riippumatta täysi lista tarkoittaisi kuntavaaleissa noin 7000 ehdokasta ja aluevaaleissa noin 1700 ehdokasta. Pienissä kunnissa listat kuitenkaan harvoin tulevat täyteen, aluevaaleissa täytenä komeilevat listat on helpompi saavuttaa.

Vaalikuume ei ole vielä korkeimmillaan, mutta ehdokkaita tulee mukaan harva se päivä. Suurimmat puolueet havittelevat noin 6000 ehdokasta kuntavaaleihin, aluevaaleihin määrä asettuu 1500 kieppeille.

Kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo arvioi, että joka viikko vaaleihin tulee muutamia satoja ehdokkaita lisää.

– Varmaan kolme neljästä lähtee uudestaan ehdolle kuntavaaleihin, sama aluevaaleissa, Elo arvelee nykyisistä kunta- ja aluevaltuutetuista.

Kuntavaalit kiinnostavat ehdokkaita aluevaaleja enemmän, mikä johtuu kokoomuksessa ainakin Elon mukaan kokoomuksen vahvasta kuntataustasta.

Toisaalta aluehallinto voi Elosta tuntua monelle kaukaiselta.

Vielä keväällä aluevaali-innostus yskähteli, mutta nyt tilanne on muuttunut, arvioi SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.

– Ihmisiä on löytynyt hyvinvointialueilla aluevaaleihin nyt hyvin ehdokkaaksi. Moni haluaa lähteä puolustamaan palveluja, hän sanoo.

Suoraan mukaan pyytäminen on kaikkein keskeisin tapa saada ehdokkaita, Näkkäläjärvi sanoo.

Perussuomalaisissa ehdokasmäärä kuntavaaleihin lähenee jo tuhatta ehdokasta, aluevaaleissa määrä on jotain satoja, puoluesihteeri Harri Vuorenpää arvelee.

– Tähtäämme samaan ehdokasmäärään kuin viime vaaleissa, mutta totta kai enemmänkin saa tulla, hän sanoo.

Monessa puolueessa ehdokkaat vielä puntaroivat ovatko ehdolla molemmissa vaaleissa vai vaan toisissa.

Tai sitten on niin, että ehdokkaat voivat haluta äänestäjien ratkaisevan, keskustan vaalikoordinaattori Juha Iso-aho sanoo.

Joka tapauksessa keskustalla ehdokkaita on jo yli tuhannen, kun molempien vaalien ehdokkaat laskee yhteen.

– Viimeksi ehdokkaita oli kuntavaaleissa oli noin 6 900. Nyt pyritään samaan määrään, Iso-aho summaa.

Jaa.
Exit mobile version