Kouluterveyskyselyn tarkoitus on hyvä, mutta kyselyt on syytä erottaa tieteellisestä tutkimuksesta. Kysely lähinnä selvittää, mitä nuorille kuuluu, muistuttaa Mannevuo.
Mona Mannevuotutkijatohtori
Mitä kouluterveyskysely kertoo? Kysymys tuli mieleeni, kun luin Ylen uutisesta tutkijoiden hämmästyneen nuorten tyttöjen ahdistuksen lisääntymisestä.
Täytin kyselyä ohjeiden mukaisesti yhdessä alakoululaisen kanssa muutamia vuosia sitten. Mietin jo silloin, millainen tiedon tuottamisen muoto laaja hyvinvointikysely oikeastaan on.
Uutisoinnissa saattaa unohtua se, että kyselyssä selvitetään vastaajien kokemuksia ja tuntemuksia koulusta sekä elämästä yleensä. Nuoret ovat mukana kyselyn suunnittelussa, ja he ovat itse toivoneet mukaan enemmän mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä.
Vuoden 2023 kyselyssä näitä olikin tavallista enemmän. Korona-ajan jälkeen ahdistuksen seuraamista pidetään yleisesti tärkeänä, jotta ilmiön voi tehdä näkyväksi.
Mutta kertooko kysely mielenterveysongelmien kasvusta? Se on vaikeampi kysymys.
Nuorten mielenterveysongelmat ovat vakava asia. Terveyskirjaston mukaan ahdistuksen tunne ei kuitenkaan itsessään ole häiriö tai sairaus. Ahdistus on ihmiselle tärkeä ominaisuus, joka varoittaa uhkaavista tilanteista.
Ahdistus voi olla psykiatrisen sairauden oire. Se on silti harvinaista, sillä vastoin yleistä käsitystä lääketieteellisesti määritellyt mielenterveyshäiriöt eivät ole viime vuosikymmenien aikana merkittävästi lisääntyneet. Sen sijaan kansalaisten mielenterveystietoisuus on lisääntynyt.
Tietoisuuden lisääntyminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on erottaa oirehtiminen, riskit, häiriöt ja sairaudet. Niiden sotkeutuminen voi lisätä turhaa huolta ja ylireagointia.
Ahdistuneisuus ahdistuneisuudesta voi siis lisätä ahdistuneisuutta.
Kouluterveyskyselyn tarkoitus on hyvä, mutta se tulisi selkeämmin erottaa tieteellisestä tutkimuksesta. Kysely on pikemminkin esimerkki tietoperusteisesta päätöksentekoa varten tuotetusta tiedosta. Siinä kysellään, mitä nuorille kuuluu.
Yläkoululaisten lomakkeessa ahdistuneisuus on yksi tunne monien olotilojen joukossa. Saman kysymyksen alle sujahtavat muun muassa kireys, levottomuus, pelokkuus, alakuloisuus…
Vastauksista saatuja tietoja voidaan käyttää – ja toivottavasti käytetään – esimerkiksi hyvinvointistrategioissa, politiikkaohjelmissa, opiskeluhuoltotyössä tai terveystiedon opetuksessa. Huolestuttavien numeroiden taustoja tulisi siksikin avata hieman tarkemmin.
Yläkoululaisten lomakkeessa ahdistuneisuus on yksi tunne monien olotilojen joukossa. Saman kysymyksen alle sujahtavat muun muassa kireys, levottomuus, pelokkuus, alakuloisuus, masentuneisuus, toivottomuus sekä taipumus harmistua tai ärsyyntyä helposti.
Jos ihmiseltä kysytään, onko hän viimeisen kahden viikon aikana tuntenut joitakin edellä mainituista tunteista ”ei lainkaan, useana päivänä, suurimpana osana päivistä tai lähes joka päivä”, harva vastaa: ei lainkaan.
Mielenterveysongelmien kasvua kauhistelevien juttujen määrä on ehtymätön. Tarvitaan tarkkuutta siihen, mistä tarkalleen ottaen puhutaan, kun puhutaan jonkin asian lisääntymisestä.
Kouluterveyskyselyn kehitti 1990-luvulla lääkäri ja terveystieteiden professori Matti Rimpelä. Ylen haastatteleman Rimpelän mukaan kysely oli oman aikansa sosiaalinen innovaatio, jonka tarkoituksena oli tuottaa tietoa kouluille ja kunnille. Nykyisin kysely on Rimpelän mielestä sillisalaatti, jossa kysellään sitä, mikä kulloinkin kiinnostaa.
Kysymys kuuluukin, keitä kysely palvelee? Rimpelän mielestä ei oikein ketään.
Mediaa ja kolumnisteja kysely näyttää kuitenkin palvelevan hyvin. Mielenterveysongelmien kasvua kauhistelevien juttujen määrä on ehtymätön. Tarvitaan siis tarkkuutta siihen, mistä tarkalleen ottaen puhutaan, kun puhutaan jonkin asian lisääntymisestä.
Kyselyllä on varmasti paikkansa, ja sen havaitsema trendi lienee kasvussa. Helsingin Sanomien haastattelussa THL:n tutkimuspäällikkö Olli Kiviruusu kuitenkin myöntää, että heillä on paljon dataa nuorten mielenterveyden heikentymisestä, mutta tarkkaa analyysiä syistä on vaikea tehdä, koska niin moni asia sekoittuu toisiinsa.
Mielenterveyspuheessa on selkeästi syytä tarkentaa tavoitteita.
Kyselyssä hämmentävintä ovat kuitenkin siirtymät arkisista asioista, kuten kouluruuan maittavuudesta, vakaviin väkivaltarikoksiin. Kysymyksillä lienee perusteet, mutta mietin, mitä esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa kokenut vastaaja mahtaa niistä ajatella.
Mietin sitäkin, uskaltaako joku vastata joutuvansa säännöllisesti kotona tai koulussa väkivallan kohteeksi tai muutoin todistamaan sitä. Sekin jää epäselväksi, onko vastaamisesta mitään hyötyä.
Onko sekään sitten hyvä, että koko ajan kysellään, huolestutaan ja kauhistutaan, mutta mielenterveyttä horjuttava epävakaa arki jatkuu entisellään.
Mona Mannevuo
Kirjoittaja on yliopistotutkija Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa (HCAS). Hän tutkii väsymysilmiöiden historiaa ja muuttuvia merkityksiä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä, eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Helsingin yliopiston kantoja.
