Mannerheimin lastensuojeluliitosta kerrotaan, että sen avustuksia on leikattu merkittävästi ja lastenhoitoavun kysyntä on laskenut.
Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Järvi-Suomen piiri luopuu tarjoamastaan lastenhoitoavusta Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa. MLL on tarjonnut perheille tilapäistä lastenhoitoapua.
Piirin mukaan avustusten merkittävien leikkausten, käyttäjämäärän laskun ja välitysjärjestelmän ylläpidon päättymisen takia tilapäinen lastenhoitoapu päättyy tämän vuoden lopussa.
MLL:n Järvi-Suomen piirin toiminnanjohtaja Päivi Turkia toteaa, että kunnat ja hyvinvointialueet ovat leikanneet avustuksiaan järjestölle kymmenillä tuhansilla euroilla.
Tuhansia tunteja apua
Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa MLL on tarjonnut lastenhoitoapua molemmilla alueilla 10 paikkakunnalla, Etelä-Savossa palvelu on ollut käytössä kahdella paikkakunnalla.
MLL luopui tilapäisestä lastenhoitoavusta Pohjois-Karjalassa jo viime keväänä.
Turkian mukaan Järvi-Suomen piirin alueella tilapäistä hoitoapua on käytetty viime vuonna 4002 tuntia, kun vielä vuonna 2017 määrä oli yli 10 000 tuntia vuodessa.
Ei rahaa, ei palvelua
Turkia kertoo, että lastenhoitoapua ovat käyttäneet esimerkiksi haavoittuvassa asemassa olevat yksinhuoltajaperheet, joilla ei ole tukiverkkoa omalla asuinpaikkakunnalla.
Palvelua on käytetty usein myös silloin, kun lapsi on sairastunut äkillisesti. Monille vanhemmille tilapäinen lastenhoitoapu on mahdollistanut myös harrastuksen tai opiskelun.
– Perheille, jotka tätä ovat käyttäneet, palvelu on ollut tärkeä ja tarpeellinen. Nyt he joutuvat miettimään, miten he lastenhoitotilanteet ratkovat. Emme voi toteuttaa lastenhoitoapua ilman rahoitusta, sanoo Turkia.
Käyttäjämäärien laskun syytä on pohdittu järjestössä paljon. Yksi syy taustalla voi Turkian mukaan olla esimerkiksi subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus.
MLL:n kautta lapsia ovat hoitaneet pääosin nuoret, MLL:n lastenhoitokurssin käyneet henkilöt, joukossa on myös eläkeläisiä. Palvelua käyttävät perheet ovat toimineet työnantajana ja järjestö on välittänyt hoitajat.