lauantai, 5 lokakuun

Moottoripyöräilytapahtuma on parantanut turvallisuusjärjestelyjä viime vuonna tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.

Elisa Paljakka,

Minna Kaipainen

Kuskit pääsevät tositoimiin tänään perjantaina Imatranajossa, kun aikajot käynnistyvät iltapäivällä neljän aikaan.

Kansainvälinen katukilpasarjan moottoripyöräilytapahtuma Imatranajo alkoi torstaina Imatralla kuljettajaparaatilla.

Tapahtuma on parantanut turvallisuutta muun muassa poistamalla ajettavan reitin varrelta katuvalaisinpylväitä ja suojaamalla mahdollisia törmäyskohteita vanerilla.

Isoin muutos on se, että tapahtuman luvasta vastaava Suomen Moottoriliitto on asettanut kilpailulle uuden sadekeliä koskevan ehdon. Mikäli katuradalle muodostuu lammikoita, on kilpailu keskeytettävä.

Katurata vaatii kuljettajalta harkintaa

Moottoripyöräilijä Erno Kostamo ajoi viime vuonna Imatralla voitokkaasti. Hän kuittasi neljästä lähdöstä neljä voittoa. Hän on kaksinkertainen Suomen mestari ja Pohjoismaiden mestari katuratamoottoripyöräilyssä.

Kostamo on kiertänyt kaikki katuratakilpailut Euroopassa ja sanoo, että Imatran katurata on turvallisin kaikista.

– Imatralla on otettu turvallisuus huomioon parhaalla tavalla maailmassa. Turva-alueet ovat isot, ja liikennemerkkejä ja muita esteitä on poistettu.

Kostamon mukaan kuljettajan pitää erityisesti katuradalla ottaa riskit huomioon.

– Katuradoilla viisautta on se, että jättäydyt siihen päivän vauhtiin ja kuuntelet pyörää ja itseäsi. Vauhti ja menestys tulevat siinä sivutuotteena.

Uusia turvatoimia

Imatranajon turvallisuusvastaava Sami Backman kertoo, että turvallisuuteen on panostettu erityisen paljon viime vuoden onnettomuuden jälkeen.

Viime kesänä hollantilainen kuljettaja Joey den Besten ajoi ulos Jarno Saarinen Circuit -katuradalta ja törmäsi valotolppaan kuolemaan johtanein seurauksin.

– Viime vuoden onnettomuus tapahtui radan takasuoralla. Nyt olemme poistaneet kaikki siellä olevat 20 valotolppaa, Backman kertoo.

Radanvarrelta on tänä vuonna myös suojattu viisikymmentä estettä, joihin on teoriassa mahdollista törmätä.

– Esteet on suojattu vanereilla, jotka suuntaavat törmäyksen liike-energian radan suuntaisesti, Backman sanoo.

Isoin riski on sade

Iso uusi turvallisuutta koskeva uudistus on tapahtumaa valvovan Suomen Moottoriliiton sanelema. Moottoriliitto on asettanut ehdon, jonka mukaan tapahtuma keskeytetään, mikäli radalle alkaa kertyä vesilammikoita.

– Tällaisessa tilanteessa lammikot harjataan pois. Saamme ajaa märällä, mutta emme lammikkoisella katuradalla, Backman sanoo.

Suurin yksittäinen tekijä, joka moottoriurheilulajeissa johtaa onnettomuuteen, on kuitenkin ajovirhe.

– Sitä järjestäjä ei pysty ennakoimaan, sanoo Backman.

Tapahtumanjärjestäjien tavoite on myydä Imatranajoihin yli 40 000 lippua.

Katso täältä Imatranajon aikataulujen vaikutus liikenteeseen.

Jaa.
Exit mobile version