Tuppisuon luonnonsuojelualueen nimi viittaa presidentinvaalien tulokseen.
Oulun kaupunki tiedottaa perustavansa yksityisen luonnonsuojelualueen Muhoksella sijaitsevalle noin 24 hehtaarin kokoiselle Tuppisuolle.
Alue on osa valtakunnallisesti arvokasta soidensuojeluehdotusta, ja sen suojeleminen tukee alueen luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja Metsähallituksen työtä alueen ennallistamiseksi.
Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden hankintapäällikkö Juha Peuraniemi kertoo tiedotteessa, että luonnonsuojelualueen nimeksi on kaupungin ehdotuksesta ELY:ssä päätetty Stuppisuo. Nimi viittaa Peuraniemen mukaan alueeseen ja viimeisimpään vaalitulokseen.
Tuppisuon rajaukset ja rauhoitusmääräykset on valmisteltu yhteistyössä Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.
Alueella kielletään muun muassa kasvien ja kasvinosien ottaminen ja vahingoittaminen sekä rakennusten, teiden ja polkujen rakentaminen.
Sallittua alueella ovat muun muassa marjojen ja sienien kerääminen, metsästyslain mukainen metsästys ja vieraslajien poisto.
Alueen suojelusta ei vaadita korvausta. Rauhoitusmenettelyssä alueen omistus säilyy kaupungilla.