Metsähallituksen Luontopalvelut löysi useita Suomelle uusia hyönteislajeja tämän vuoden kartoituksissa. Osa löydöksistä pääsi yllättämään tutkijatkin.
Eri puolilta Suomea on löytynyt uusia hyönteislajeja, joita ei ole aiemmin täällä tavattu. Löydöksistä kertoo Metsähallitus.
Lajit löytyivät Metsähallituksen Luontopalvelujen järjestämissä kartoituksissa tänä vuonna, ja osa löydöistä pääsi yllättämään asiantuntijatkin.
Yksi yllätyksistä oli Maskusta löytynyt, puunkaivajiin kuuluva kovakuoriaislaji Anitys rubens, jonka olemassaolosta Suomessa ei ollut aiemmin tietoa.
Asiantuntijoiden uskovat, että tämä tammiin erikoistunut laji on saattanut elää Suomessa huomaamatta jo hyvin pitkään. Se on todennäköisesti jäänne ajalta, jolloin Suomessa oli nykyistä enemmän tammimetsiä.
Lajin löytymisessä muurahaiset tekivät ison työn.
– Lajin löytyminen oli melkoinen sattuma. Muurahaiset olivat kuljettaneet lajin fragmentteja, kuten peitinsiipiä ja etuselän kappaleita hyönteiskartoituspyydyksiin. Ilman metsässä runsaana asuvia muurahaisia lajin löytyminen olisi ollut aika epätodennäköistä, sanoo luonnonsuojelun asiantuntija Seppo Karjalainen tiedotteessa.
Uusi lude löytyi saarelta
Myös Kirkkonummen Rönnskärin saarella oli yllätyksen paikka, kun siellä havaittiin Suomelle uusi ludelaji Heterogaster artemisiae. Aiemmin lajia on tavattu lähimmillään Latviasta.
Uusia tuttavuuksia löytyi myös Nuuksion kansallispuistosta, jossa bongattiin Suomelle uusi vaaksiaislaji Neolimnophila alaskana.
Pyhännän Natura-alueella puolestaan löydettiin kärpäslaji Drapetis stackelbergi, jonka lähin tunnettu esiintymä on Pietarin seudulla.
Vanhat metsät hupenevat
Hyönteiskartoituksia tehdään, jotta asiantuntijat voivat seurata uhanalaisten lajien tilaa, suunnitella suojelutoimia ja selvittää lajien yleisyyttä. Tieto on tärkeää esimerkiksi uhanalaisuusarviointeja varten.
– Selvityksissä löytyy kuitenkin toisinaan ”sivusaaliina” myös näitä suuria yllätyksiä, kuten erittäin harvinaisten tai Suomelle uusien lajien esiintymiä, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Sampsa Malmberg tiedotteessa.
Syyskuussa julkaistu EU:n luontodirektiivin raportti kertoo karua kieltä vanhojen metsien lajien tilanteesta Suomessa. Lähes kaikkien vanhojen metsien kovakuoriaislajien tilanne on heikko, kertoo raportointiin osallistunut Metsähallitus.
Taustalla on vanhojen metsien katoaminen. Metsähallituksen mukaan vanhoista metsistä on hävinnyt vuodesta 1950 lähtien peräti 80 prosenttia, ja katoa tapahtuu edelleen.



