perjantai, 20 maaliskuun

Kovien pakkasten lopputalvi muuttui hyvin aikaiseksi alkukevääksi. Eri puolilla Suomea on tehty lintulajien alueellisia saapumis­ennätyksiä.

Pirkanmaalla Nokian Alasenlahdella kuuluu kiurujen ja töyhtöhyyppien keväistä ääntelyä. Kymmenkunta lintuharrastajaa kiikaroi lahdelle ja sulille pelloille.

– Kyllä se, miten lämpimät säät alkoivat heti kylmän jakson loputtua, on ollut hyvin poikkeuksellista, sanoo yksi kiikaroijista, Niklas Paulaniemi Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä.

Lintuja alkoi saapua etelästä nopeaan tahtiin.

– Maaliskuulle tyypillisten joutsenten ja kiurujen lisäksi alkoi tulla yleensä selvästi myöhemmin saapuvia lajeja.

Esimerkiksi Hämeenkyrössä nähtiin Pirkanmaan kautta aikain aikaisin niittykirvinen.

Valkeakoskella taas tehtiin mahdollinen Suomen ennätys, kun 13. maaliskuuta havaittiin ensimmäinen ruskosuohaukka.

– Se on Pirkanmaan kaikkien aikojen aikaisin. Haukka tuli parisen viikkoa aikaisemmin kuin yleensä ensimmäinen täällä nähdään, Paulaniemi ihmettelee.

Ennätyksiä ympäri Suomen, vaan ei Suomen ennätystä

Kun yölläkin oli plusasteita ja tuuli etelästä, rannikolle saapui isoja määriä lintuja. Myös lumettomille sisämaan pelloille on ilmestynyt ensimmäisiä harhailijoita.

Keski-Suomen saapumisennätykset ovat tehneet ainakin 15. maaliskuuta nähdyt kurki ja sinisuohaukka.

Pohjois-Pohjanmaan Siikalatvalla nähtiin 8. maaliskuuta kurki. Ajankohta lienee aikaisin Pohjois-Pohjanmaalla koskaan.

Etelä-Karjalassa bongattiin kaikkien aikojen aikaisin sinisuohaukka, joka liikuskeli jo 7. maaliskuuta Lappeenrannan Konnunsuolla.

Lohjan seudulla ennätyksen teki jalohaikara 11. maaliskuuta.

Koko Suomen ennätystä mikään laji ei tänä keväänä vielä ole tehnyt. Syynä ovat yleistyneet lämpimät keväät.

– Vaikka siirtymä paukkupakkasista oli poikkeuksellisen nopea, monena aiempana vuonna on myös ollut lämmin alkukevät, sanoo Aki Arkiomaa Birdlife Suomesta.

Nyt suurin rynnistys kohti pohjoista näyttää hetkellisesti tauonneen.

Lumi katosi ja linnut levisivät maastoon

Kovin suuria lintujen kerääntymiä ei Pirkanmaalla ole tänä vuonna nähty. Tämä johtuu vähäisen lumimäärän nopeasta sulamisesta, sanoo Niklas Paulaniemi.

– Kun pälvipaikkoja on vähän, varhaiset muuttajat kerääntyvät niihin ja lintumäärät ovat suuria. Nyt kun pellot ovat kauttaaltaan sulia, linnuille riittää paljon ruokailualueita.

Kevät on kuitenkin vasta alussa. Kun muuttolintuja saapuu poikkeuksellisen aikaisin, niillä on myös suuri mahdollisuus joutua takatalven kynsiin. Lunta voi sataa vielä moneen kertaan.

Paulaniemi kehottaakin säästämään jäljellä olevat linnunruoat pahan päivän varalle.

– Tällä hetkellä linnut eivät lisäruokaa kaipaa, mutta takatalven tullessa ruokintapaikalle saattaa löytää pulassa olevia harvinaisia vieraita.

Pari vuotta sitten ruokintapaikoilla nähtiin takatalven tultua paljon muun muassa rautiaisia.

Share.
Exit mobile version