maanantai, 28 lokakuun

Georgian presidentti on kehottanut maan kansalaisia lähtemään maanantaina kaduille suurmielenosoitukseen.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi sunnuntaina tukevansa sitä, että Georgian parlamenttivaalien mahdolliset vaalirikkomukset tutkitaan.

Blinken sanoi lausunnossaan, että Yhdysvallat yhtyy kansainvälisten sekä paikallisten tarkkailijoiden pyyntöihin tutkia kaikki ilmoitukset vaaleihin liittyvistä rikkomuksista.

– Georgian kansa syleili eilen demokratiaa. Nyt Georgian poliittisten johtajien on kunnioitettava oikeusvaltioperiaatetta, kumottava perusvapauksia heikentävä lainsäädäntö, korjattava vaaliprosessin puutteet sekä liikutettava Georgiaa kohti euroatlanttista tulevaisuutta, Blinken kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Lauantaina pidetyissä vaaleissa voitti Venäjää lähellä oleva Georgialainen unelma -niminen puolue. Oppositio ja maan länsimielinen presidentti Salome Zurabishvili eivät ole hyväksyneet vaalien tulosta, vaan ovat väittäneet sitä väärennetyksi.

Zurabishvili kehotti maan kansalaisia lähtemään maanantaina kaduille suurmielenosoitukseen. Hänen mukaansa vaalien väärentämisen takana on Venäjä.

– Olemme Venäjän erityisoperaation todistajia ja uhreja. Kyseessä on hybridisodan moderni muoto Georgian kansaa vastaan, Zurabishvili sanoi.

Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kehotti viestipalvelu X:ssä Georgian viranomaisia tutkimaan nopeasti, läpinäkyvästi ja riippumattomasti vaalivilppisyytökset.

Jaa.
Exit mobile version