torstai, 19 maaliskuun

Yhden puun juuripaakku saattaa painaa satoja kiloja. Talvella kaatuneen puun juurakko voi sulaessaan kellahtaa äkisti nurin.

Metsissä on vielä runsaasti korjaamatonta puutavaraa etenkin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalle joulukuussa rajusti iskeneen Hannes-myrskyn jäljiltä.

Vaikka osa puiden rungoista on jo sahattu ja kuljetettu muualle, puun juuripaakkuja kantoineen on jäänyt monin paikoin paikalleen pystyasentoon.

Pelkästään Kokkolassa kaupungin metsissä tällaisia juurakoita on tuhansia, arvioi Kokkolan kaupungin metsätalousinsinööri Ahti Räinä.

– Kun puut kaatuivat, maa ei ollut vielä roudassa. Puunkorjuun aikana tammikuun puolella oli kovat pakkaset, eikä jäätynyttä juuripaakkua saatu väännettyä takaisin paikalleen edes konevoimin.

Nyt kun maa on alkanut sulaa, tilanne voi muuttua nopeastikin.

– Juuripaakut todennäköisesti kaatuvat jossain vaiheessa, eikä kukaan pysty sanomaan milloin se tapahtuu. Jos alle jää, se voi olla hyvinkin kohtalokasta.

Juuripaakku voi painaa jopa 300 kiloa

Räinän mukaan pahimpia ovat kuusen juurakot, jotka voivat painaa jopa useamman sata kiloa.

– Kuusella on pintajuuristo, ja sen juuripaakku on laaja ja juuret ohuita. Vaikka juurakko ei vielä liikkuisikaan mihinkään, maan lämmettyä jopa tuulenpuuska saattaa loksauttaa sen alas. Ne ovat hyvinkin arvaamattomia.

Räinä on huolissaan etenkin lapsista, joita juurakot saattavat kiinnostaa jännittävinä leikkipaikkoina.

– Tiedän kokemuksesta, että ne ovat houkuttelevia, mutta niissä on sen verran isot riskit, että niitä kannattaa kyllä välttää.

”Kannattaa pitää silmät auki”

Kokkolassa aloitetaan riskikantojen käsittely ensi viikolla.

Tarkoitus on kääntää kaivinkoneella juuripaakut maata myöten etenkin asuinalueiden lähellä sijaitsevissa kohteissa sekä sellaisilla alueilla, missä liikutaan päivittäin.

Kaikkia ei kuitenkaan pystytä tekemään vaarattomaksi, ja siksi Räinä kehottaakin metsässä liikkujia olemaan tarkkana.

Juuripaakkujen lisäksi osa myrskyn kaatamista puista nojaa vielä vasten toisia puita ja saattaa romahtaa alas.

– Vaikka kaatuneet puut on korjattu pois, siellä saattaa todennäköisesti silti olla jotain riskitapauksia. Kannattaa pitää silmät auki, Ahti Räinä kehottaa.

Share.
Exit mobile version