Kapteeninkatu Tehtaankatu on poliisipartiota ammuttu! Miehet makaa maassa kahdesti päähän ammuttu nyt tänne väkeä!
Kaks virkaveljeä makaa maassa ammuttuna.
Nää on teloitettu nämä meidän virkaveljet.
Näistä poliisipartion radioviesteistä alkoi 27 vuotta sitten ennennäkemätön ihmisjahti poliisimurhaajan kiinnisaamiseksi.
Vuonna 1998 murhista tuomittiin elinkautiseen tanskalainen Steen Viktor Christensen. Nyt hän anoo pääsyä ehdonalaiseen vapauteen.
Teloitus Ullanlinnassa
Aamuyöllä 22. lokakuuta 1997 Helsingin Etelärannassa sijaitsevaan hotelli Palaceen ilmestyi englantia puhuva mies, joka uhkasi yöportieeria pistoolilla. Mies sitoi portieerin ja ryösti vastaanoton kassan.
Yöportieeri onnistui painamaan ryöstönappia, joka lähetti automaattisen hälytyksen vartiointiliikkeeseen. Sieltä tieto kulkeutui poliisin hälytyskeskukseen.
Kello 2.41 poliisin hälytyskeskus ilmoitti radiossa ryöstöstä. Useat partiot reagoivat tehtävään ja lähtivät etsimään ryöstäjää.
Partiossa 153 normaalia yövuoroa suorittivat kokeneet järjestyspoliisit Antero Palo ja Eero Holsti. He kuulivat ilmoituksen ryöstöstä ja suuntasivat Ullanlinnaan, joka oli yksi ryöstäjän mahdollisista pakosuunnista.
Kello 2.48 poliisin hälytyskeskuksen järjestelmään rekisteröityi tieto, että Holstin ja Palon partio oli vaihtanut radiokanavaa ilmeisesti kertoakseen jotakin. Partiosta ei kuitenkaan kuultu verkossa mitään.
Kello 2.53 toinen poliisipartio ilmoitti radiossa, että se oli löytänyt Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmasta kaksi ammuttua poliisia.
Yöllä käynnistyneessä tutkinnassa poliisi pääsi nopeasti epäillyn jäljille ja onnistui pian tunnistamaan hänet.
Epäilty oli 32-vuotias tanskalainen Steen Christensen. Tanskassa hän oli ennestään tunnettu rikollinen.
Christensen oli tuomittu Tanskassa useista pankkiryöstöistä, panttivangin ottamisesta ja yhden panttivankinsa raiskaamisesta pitkään vankeusrangaistukseen 1990-luvun alussa. Hänet oli kuitenkin päästetty valvomattomalle vankilomalle, jonka aikana hän oli vankilaan palaamisen sijaan matkustanut Suomeen.
Valtavat mittasuhteet saaneen ihmisjahdin päätteeksi poliisi otti Christensenin kiinni Hämeenlinnassa 25. lokakuuta 1997.
Esitutkinnassa selvisi, että Palo ja Holsti olivat nähneet tuntomerkkeihin sopivan Christensenin Tehtaankadulla ja pysähtyneet puhuttamaan häntä. Christensen kertoi myöhemmin, että poliisit sanoivat hänelle etsivänsä ryöstäjää ja kehottivat häntä odottamaan.
Christensen otti aseen esiin, kun Holsti aikoi raportoida tilanteesta radiolla. Pistoolilla uhaten hän käski poliiseja menemään makuulle maahan. Kumpikaan poliiseista ei ehtinyt tarttua virka-aseeseensa.
Christensen ampui Paloa päähän, kun tämä makasi maassa. Polvilleen laskeutunutta Holstia Christensen ampui päähän ja rintaan.
Teko vaikutti kylmäveriseltä teloitukselta.
Erityisen vaarallinen murhaaja
Kuulustelussa Christensen myönsi välittömästi ryöstön ja poliisien surmaamisen. Hän kuitenkin väitti, että ensimmäinen laukaus oli vahinko, jonka seurauksena hän päätti ampua myös toisen poliisin.
– Minä sen tein, mutta minulla ei ollut tarkoitusta, että niin tapahtuisi, Christensen sanoi.
Christensen kertoi katuvansa tekoaan.
Esitutkinnassa selvisi, että hän oli teon jälkeen viillellyt ranteitaan hotellihuoneessa. Hän itse kertoi yrittäneensä itsemurhaa.
Oikeudenkäynnissä keväällä 1998 Christensen määrättiin mielentilatutkimukseen. Tutkimus keskeytyi, koska Christensen ei suostunut tekemään siihen liittyviä testejä.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus kuitenkin katsoi, että tutkimuksessa saatiin selville riittävästi tietoa. Sen mukaan Christenseniä oli pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle. Erityishuomiota kiinnitettiin Christensenin persoonallisuuteen:
Christensenin hyvä älykkyys, pinnallisen sulava käyttäytyminen ja kyky jäsentyneeseen, suunnitelmalliseen toimintaan yhdistettynä hänen persoonallisuushäiriöönsä keskeisesti liittyviin empatiakyvyttömyyteen, heikkoon turhautumisen sietokykyyn ja arvaamattomaan väkivaltaisuuteen tekevät hänestä erityisen vaarallisen.
Luonnehdinta viittasi antisosiaaliseen persoonallisuushäiriöön ja mahdollisesti psykopatiaan.
Helsingin käräjäoikeus ei löytänyt näyttöä Christensenin väitteelle, että ensimmäinen laukaus olisi ollut vahinko. Oikeuden mukaan molemmat teot olivat harkittuja murhia.
7. toukokuuta 1998 käräjäoikeus tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta ja törkeästä ryöstöstä.
Christensen ei valittanut tuomiosta.
Jo rangaistuksen alkuvaiheessa hänet siirrettiin Tanskaan suorittamaan elinkautista. Siirron takia myös hänen vapauttamisestaan päätetään Tanskassa.
Poikkeuksellisen pitkä elinkautinen
Oikeus on aiemmin kahdesti hylännyt Christensenin ehdonalaisanomuksen.
Asianajaja Janus Malcolm Pedersen kertoo Ylelle, että vapautusanomusta käsitellään oikeudessa 7. heinäkuuta. Oikeus saattaa vapauttaa Christensenin, mutta se ei asianajajan mukaan ole todennäköisin vaihtoehto.
Malcolm Pedersenin päätavoite on, että Christensen saisi alkaa käydä valvomattomilla lomilla. Se ennakoisi vapauttamista joidenkin vuosien kuluessa. Vuodesta 2009 Christensen on saanut käydä valvotuilla lomilla mutta ei kertaakaan valvomatta.
Asianajajan mukaan Christensenin vankeusaika on sujunut mallikelpoisesti, mutta Christensen ymmärtää syyt sille, miksi hänen vankeusaikansa on keskimääräistä pidempi.
– Hän tietää tehneensä pahimman mahdollisen rikoksen, Malcolm Pedersen sanoo.
Suomen oloissa poikkeuksellisen pitkä vankeus ei Tanskassa vielä kolkuttele ennätyksiä. Malcolm Pedersenin mukaan toinen kahden poliisin murhaaja suoritti elinkautistaan yli 37 vuotta.
Kun Christensen murhasi Antero Palon ja Eero Holstin, hän oli 32-vuotias. Nyt hän on 60.
Tutkintavankeuden alusta laskettuna hän on ollut vangittuna yhtäjaksoisesti 27 vuotta ja viisi kuukautta. Suomessa tiettävästi kukaan murhaaja ei viime vuosikymmeninä ole suorittanut elinkautistaan 22 vuotta pidempään.
Esimerkiksi Kotkassa vuonna 1994 kolme ihmistä murhannut Mika Muranen vapautui elinkautisestaan suoritettuaan rangaistusta 20 vuotta.
Korjaus 30.3.2025: Jutussa mainittiin yhdessä kohtaa, että oikeudenkäynti olisi ollut 1995. Oikea vuosi on niin ikään jutussa mainittu 1998.
