maanantai, 6 tammikuun

Valtaosa avoinna olevista työpaikoista keskittyy kauppaan, tietoteknologiaan ja teollisuuteen. Yritykset haluaisivat palkata mahdollisimman valmiita työntekijöitä, mikä voi vaikeuttaa rekrytointeja.

Tampereen seudulla etsitään alkuvuonna työntekijöitä eniten kaupan ja ravintola-alan ja tieto- ja viestintäteknologian (ICT) aloille.

Työtä riittäisi myös teollisuudessa sekä kiinteistöihin ja rakentamiseen liittyvillä aloilla, kertoo Sami Heikkilä Tampereen kaupungin rekrytointipalveluista.

– Näihin kohdentuu lähes 70 prosenttia yritysten ennakoimista rekrytointitarpeista.

Osaavia tekijöitä kaipaavat Heikkilän mukaan myös maanrakennusyritykset, vanhusten hoito ja varhaiskasvatus.

– Myös erilaisia asentajia kysytään alasta riippumatta.

Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy vuodenvaihteessa valtiolta kunnille. Ideana on, että jatkossa työvoimaviranomaiset ovat lähellä työvoimaa ja työvoiman tarvitsijoita. Ne tuntevat oman kuntansa väen ja yritysten tarpeet.

Työvoiman saatavuutta vaikeuttaa Heikkilän mukaan joissain tilanteissa tehtävien vaatimustaso.

Yritykset tekevät rekrytointipäätökset usein akuuttiin tarpeeseen, jolloin palkattavan työntekijän tulisi olla mahdollisimman valmis tehtävään.

Heikkilä näkee, että pitkässä juoksussa yritysten kannattaa miettiä, miten vaatimustasoa voisi pudottaa pykälän verran.

– Kehityskelpoisesta hakijasta voidaan koulia juuri tietyn tehtävän täsmäosaaja, jos sille pystyy antamaan hiukan enemmän aikaa.

Vaikea tilanne, mutta hakijamäärät kasvaneet

Kone- ja prosessisuunnittelualan toimija Rejlers Finlandilla on Tampereella auki parisenkymmentä työpaikkaa, joista noin puolet kesätöitä.

Teollisuuden laitossuunnittelujohtaja Tero Rakkolaisen mukaan tarvetta olisi juuri nyt erilaisille asiantuntijoille ja erityisesti projektiosaajille.

– Markkinatilanne on toki haastava, mutta hakijamäärät ovat meillä kasvaneet.

Suunnittelu- ja konsultointiyhtiön työkielenä teollisuuden toimialalla on pääsääntöisesti englanti. Se mahdollistaa myös ulkomailta tulevien työntekijöiden palkkaamisen.

Rejlersille myös vastavalmistuneet ovat tervetulleita, ja heitä koulutetaan tarpeen mukaan itse lisää. Kokeneemmat työntekijät opastavat tuoreempia tulijoita.

– Työssä tarvittavia ohjelmistoja on joka tapauksessa useita, ja niihin sisään pääseminen ottaa aikansa.

Sami Heikkilä muistuttaa, että vaikka talous yleisesti köhii, eri alojen sisällä yritysten tilanteet vaihtelevat.

Työpaikoista ilmoitetaan paitsi Työmarkkinatorilla, myös sosiaalisessa mediassa.

– Hakijan kannattaa olla aktiivinen monissa kanavissa.

Jaa.
Exit mobile version