Itsepalvelukassojen yleistyminen on johtanut siihen, että käräjäoikeuksissa jaetaan myymälävarkaille tuomioita lievistä petoksista.
Poliisi tutkii lievänä petoksena esimerkiksi sitä, jos henkilö vaihtaa itsepalvelukassalla maksamansa tuotteen hintalapun alkuperäistä edullisempaan.
Käräjäoikeuksien antamista tuomioista selviää, miten itsepalvelukassoilla huijataan. Kävimme läpi Helsingissä 1.1.2023–30.9.2024 annettuja tuomioita, joissa tekijä oli huijannut maksamalla tuotteista liian vähän itsepalvelukassalla.
Yksittäisissä kaupoissa itsepalvelukassojen käytöstä on luovuttu varkauksien takia.
Alta voit lukea neljä tyypillistä esimerkkiä itsepalvelukassoilla huijaamisesta. Tuomiot ovat lainvoimaisia.
1. Lievä petos karjalanpiirakalla
Helsingin keskustan K-marketin itsepalvelukassalla asioinut 29-vuotias mies jäi kiinni huijaamisesta.
Hän otti paistopisteeltä leivoksen ja laittoi sen pussiin, mutta liimasi karjalanpiirakan hintalapun pussiin. Lisäksi mies poimi hyllystä mukaansa kana-teriyaki -annoksen.
Itsepalvelukassalla hän piippasi kaksi kertaa karjalanpiirakan hintalapun. Hän maksoi ostoksistaan yhteensä vain 1,10 euroa, vaikka oikeasti niiden hinta olisi ollut 8,54 euroa. Hän poistui kaupasta jäämättä kiinni.
Noin kuukautta myöhemmin mies asioi uudelleen saman K-marketin itsepalvelukassalla. Tällä kertaa hän asioi itsepalvelukassalla kolmen tuotteen kanssa, joista hän maksoi vain kaksi. Hän anasti 5,24 euron arvoisen tuotteen. Tällä kertaa hän jäi kiinni.
Hänen aiempi huijauksena väärällä hintalapulla paljastui kaupan valvontakameroiden tallenteilta.
Mies myönsi syyllisyytensä.
Hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa lievästä petoksesta ja näpistyksestä. Hän sai 20 päiväsakkoa, joka hänen tuloillaan tarkoitti 120 euron sakkoa. Lisäksi kauppa vaati rikoksen selvittelykuluina korvattavaksi 75 euroa, minkä oikeus määräsi miehen maksamaan.
2. Vain sipuli jäi kassalle
Mustaan hattuun ja takkiin pukeutunut 46-vuotias mies haki kaksi kertaa sushia ruokakaupasta.
Helsingin Vallilan S-marketissa hän valitsi hyllystä 13,90 euron arvoisen sushipaketin. Hän poimi mukaansa myös yhden sipulin, jonka hän punnitsi ja sai näin sipulin hintalapun.
Itsepalvelukassalla hän luki vain sipulin hintalapun. Hän jätti sipulin itsepalvelukassalle ja poistui kaupasta maksamatta sushista.
Viikkoa myöhemmin jälleen musta hattu päässään mies palasi S-markettiin. Hän valitsi jälleen 13,90 euron arvoisen sushipaketin. Tällä kertaa hän liimasi sipulin hintalapun paketin päälle.
Hän luki itsepalvelukassalla sipulin hintalapun, jolloin vartija oli tullut paikalle.
Mies kiisti tekonsa. Oikeudenkäynnissä käytettiin kaupan valvontakamerakuvaa todisteena.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan 20 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan yhteensä 120 euroa.
Audiolla rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kertoo miksi tekoja tutkitaan lievinä petoksina eikä näpistyksinä.
3. Hintalappujen vaihto sovituskopissa
Itä-Helsingin K-citymarketissa 31-vuotias nainen meni ostostensa kanssa sovituskoppiin. Siellä hän liimasi valitsemiinsa kosmetiikkatuotteisiin, matkalaukkuun ja kenkiin toisista tuotteista ottamansa viivakoodit.
Itsepalvelukassalla hän maksoi väärien hintalappujen vuoksi tuotteistaan vain 97,48 euroa, vaikka niiden oikea arvo oli 409,98 euroa. Hän ehti poistua myymälästä ennen kuin hänet saatiin kiinni.
Poliisin esitutkinnassa nainen tunnusti tekonsa. K-citymarket sai tuotteet takaisin myyntikelpoisena.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio lievästä petoksesta oli 30 päiväsakkoa. Niselle tuli maksettavaa hänen tuloillaan 180 euroa.
4. Vartija todisti oikeudessa
Helsingissä kauppakeskus Prisman itsepalvelukassalla asioinut 29-vuotias mies skannasi bokseripakkauksen, kenkien ja tehosekoittimen viivakoodit. Niiden todellinen hinta oli 106,85 euroa, mutta mies maksoi vain 12,44 euroa.
Syyttäjän mukaan mies oli liimannut tuotteiden hintalappuihin niihin kuulumattomia viivakoodeja, lukenut kyseiset väärät viivakoodit itsepalvelukassalla ja maksanut tuotteista todellista myyntihintaa pienemmän hinnan.
Mies kiisti näin toimineensa, siksi hänet kassalla kiinni ottanut vartija kutsuttiin oikeuteen todistajaksi.
Vartija kertoi, että itsepalvelukassojen sivuissa on monitorit. Niistä näkee, mitä ihmiset ostavat.
Vartija huomasi, että miehen edessä itsepalvelukassalla olivat kengät ja tehosekoitin, mutta ne eivät näkyneet monitorin ostoslistalla. Vartijan mukaan mies vilkuili itsepalvelukassalla hermostuneen oloisena ympärilleen.
Kun mies ostoksena maksettuaan yritti poistua kaupasta, vartija pysäytti hänet.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen lievästä petoksesta. Oikeus katsoi, ettei hänen syyllisyydestään jäänyt varteenotettavaa epäilyä. Käräjäoikeuden mukaan ei voinut olla sattuma, että kaikissa kolmessa miehen ostamassa tuotteessa oli väärä viivakoodi.
Tuomio oli 20 päiväsakkoa, joka tarkoitti miehen tuloilla 380 euron sakkoa.